Koristelematon pylväs oli Egyptin punaista graniittia. Se oli 14,75 metriä korkea ja 1,9 metriä paksu.[1][2] Pylvään säilynyt jalusta on marmoria.[1] Jalustan etusivun reliefiveistos esittää Antoninus Piuksen ja hänen vaimonsa Faustinanapoteoosia, jossa siivekäs genius nostaa heidät kotkien ympäröimänä taivaaseen Roma-jumalattaren ja Campus Martiuksen henkilöitymän katsellessa vieressä. Jalustan kahdella muulla sivulla olevat reliefit esittävät Antoninus Piuksen hautajaiskulkuetta.[2][3]
Pylväs pystytettiin vuonna 161 kuolleen Antoninus Piuksen seuraajien ja adoptiopoikien Marcus Aureliuksen ja Lucius Veruksen valtakaudella, mikä ilmeni jalustassa alkuaan olleesta kreikankielisestäpiirtokirjoituksesta.[3][2] Pylvästä ei mainita antiikin kirjallisissa lähteissä, mutta se on kuvattu eräissä Marcus Aureliuksen aikana lyödyissä kolikoissa.[3]
Pylväs pysyi pystyssä yli 1500 vuotta mutta hautautui pääosin maan alle ja jäi Montecitorion palatsin viereen rakennetun lasaristien kirkon puutarhan alueelle. PaaviKlemens XI määräsi vuonna 1703 pylvään kaivettavaksi kokonaan esiin, jolloin se saatiin samalla tunnistettua. Siihen saakka läheistä Marcus Aureliuksen pylvästä oli luultu Antoninus Piuksen pylvääksi. Vastuun pylvään nostamisesta saivat arkkitehti Carlo Fontana ja hänen poikansa Francesco, joiden välisestä työnjaosta tosin on ristiriitaisia tietoja. Ensimmäinen yritys vuonna 1704 epäonnistui, ja kun pylväs seuraavana vuonna saatiin nostettua, se oli tiettävästi hajonnut kolmeen osaan. Se vietiin Piazza di Montecitorio -aukiolle ja jätettiin vuosiksi lojumaan näkyvistä peitettynä. Pylväs siirrettiin vuonna 1741 Montecitorion palatsin sivupihalle, missä se vaurioitui lisää tulipalossa vuonna 1759. Pylvästä ei enää yritetty korjata, ja sen osia käytettiin Pius VI:n aikana Piazza di Montecitoriolle pystytetyn Montecitorion obeliskin sekä mahdollisesti myös eräiden muiden Rooman egyptiläisten obeliskien ja rakennusten korjaamiseen.[3]
Pylvään jalusta kunnostettiin vuosina 1706–1708 ja paljastettiin 1740-luvulla yksinään Piazza di Montecitoriolla, mistä se siirrettiin vuonna 1789 Vatikaanin palatsin Cortille della Pigna -sisäpihalle.[3][1] Jalustan reliefit olivat vaurioituneet pahoin siirtojen yhteydessä, mutta kuvanveistäjä Giuseppe de Fabris kunnosti ne vuosina 1841–1846 paavi Gregorius XVI:n toimeksiannosta. Ne ovat nykymuodossaan pääosin de Fabrisin kädenjälkeä, mukaan lukien useimpien hahmojen päät, sillä alkuperäiset olivat tuhoutuneet.[3] Jalusta on nykyään näytteillä Vatikaanin museoiden pinakoteekin viereisellä sivupihalla (Cortile della Pinacoteca).[4]
↑ abcdefRonald T. Ridley: The Fate of The Column of Atoninus Pius (käyttö rajoitettu) (englanniksi)Papers of the British School at Rome 2018, Cambridge University Press. Viitattu 10.9.2024.
