Teatterin lisäksi Niemi on näytellyt elokuvissa ja televisiosarjoissa. Ensimmäisen televisioroolinsa hän teki vuonna 1971 elokuvassa Mareena, jossa hänellä oli pääosa.[4][5] Niemi on esiintynyt myös elokuvissa Viu-hah hah-taja (1974), Runoilija ja muusa (1978) ja Kaikenlaisia karkulaisia (1981).[2] Vuosina 1994–1997 hän näytteli Seija Viitalaa Kovaa maata -sarjassa.[6][7]
Tunnetuimman roolityönsä Niemi teki televisiosarjassa Kotikatu (1995–2012), jossa hän esitti Karin Luotolaa seitsemäntoista vuotta.[4][8]
Niemi sairastui vakavasti joulukuussa 2000, kun hän sai rajun aivoverenvuodon ollessaan Helsingin Kaupunginteatterin harjoituksissa. Niemelle tehtiin kaksi leikkausta, ja hän vietti sairaalassa puoli vuotta.[4] Hänen sairauslomansa aikana Kotikadun Karinia näytteli tilapäisesti Virve Larimo.[9] Niemi palasi töihin elokuussa 2001, mutta hänen arkensa oli raskasta vielä pitkään sen jälkeenkin. Niemi on sanonut kärsineensä muistiongelmista, väsymyksestä ja masennuksesta. Toipuminen aivoverenvuodosta vei kaikkiaan kahdeksan vuotta.[4][8]
Yksityiselämä
Niemi on ollut aikoinaan naimisissa unkarilaisen Istvan Dechyn kanssa. Heidän esikoisensa syntyi 1982 ja tytär 1984.[4]