Andrzej Gołota

Andrew Golota
Henkilötiedot
Koko nimi Andrzej Gołota
Syntynyt5. tammikuuta 1968
Varsova
Kansalaisuus Puola
Nyrkkeilijä
Pituus 193 cm
Paino 116 kg
Painoluokka raskassarja
Kätisyys oikeakätinen
Ammattilaistilastot
Ottelut 51
Voitot 41
– tyrmäysvoitot 33
Tappiot 8
Ratkaisemattomat 1

Andrzej Jan Gołota (tunnetaan kansainvälisesti nimellä Andrew Golota, s. 5. tammikuuta 1968 Varsova, Puola)[1] on puolalainen ammattinyrkkeilijä, jolla on ollut monia rajuja yhteenottoja aikansa hallitsevien mestareiden kanssa.

Amatööriura

Gołota voitti amatööriurallaan 111 ottelua. Amatööriura huipentui vuonna 1988 Soulin olympialaisiin, joissa hän voitti pronssia raskaassa sarjassa (91 kilogrammaa). Vuoden 1989 Euroopan-mestaruuskilpailuissa hän voitti niin ikään pronssia. Gołota voitti muitakin amatööriturnauksia, mutta vuonna 1991 hän muutti Yhdysvaltain Chicagoon. Hänen vaimonsa on asunut Yhdysvalloissa 9-vuotiaasta saakka.

Gołotan ottelutulokset vuoden 1988 olympialaisissa olivat seuraavat:

Ammattilaisura

Vuonna 1992 Gołota siirtyi ammattilaiseksi ja voitti kolmieräisessä ensiottelussaan Roosevelt Shulerin.

Myöhemmin urallaan Gołota otteli klassikoksi muodostuneita otteluita muun muassa Mike Tysonin, Lennox Lewisin, Lamon Brewsterin ja Michael Grantin kanssa. Gołota on päässyt urallaan useasti titteliotteluun, mutta niissä hän on hävinnyt. Golota on otellut myös Chris Byrdin kanssa tasaisen ottelun tämän ollessa IBF liiton mestari. Golota otteli pian Byrd matsin jälkeen John Ruizin kanssa, mutta hävisi tuomariäänin.

Uransa ensimmäiseen valtaliittojen mestaruusotteluun Golota pääsi vuonna 1996. Vastakkaisessa kulmauksessa oli hallitseva raskaansarjan maailmanmestari Riddick Bowe. Bowe ei ottanut Golotaa vakavasti ja tuli miesten väliseen ensimmäiseen otteluun painavampana kuin koskaan aiemmin urallaan. Golota ei ollut koskaan aiemmin urallaan kohdannut hallitsevaa - tai entistä maailmanmestaria. Golota tunnettiin likaisista otteistaan kehässä. Aiemmin urallaan Golota oli puskenut erästä vastustajaansa päähän ja toista vastustajaansa Golota oli purrut.[2] Kehätuomarina toiminut Wayne Kelly varoitti Golotaa rikkeistä, johon Golota vastasi: "teen mitä minun on tehtävä voittaakseni".[2] Itse ottelussa Golota löi Bowea vyön alle neljännessä erässä, kuudennessa erässä ja kahdesti seitsemännessä erässä jonka jälkeen Kelly diskasi Golotan.[2] Tämän jälkeen kehässä puhkesi väkivaltainen mellakka valkoisten, pääosin puolalaistaustaisten Golotan kannattajien ja pääosin mustien Bowen kannattajien välillä.[3] Mellakan jonka seurauksena Golotan kulmamiehenä toiminut Lou Duva jouduttiin viemään sairaalaan.[3]

Miesten välisessä uusintaottelussa kehätuomarina toimi Eddie Cotton. Kamppailun toisessa erässä Golota sai lyötyä Bowen kanveesiin. Golota myös puski Bowea päähän toisessa erässä ja Golota menetti tämän vuoksi pisteen.[4] Ottelun neljännessä erässä Bowe onnistui kaatamaan Golotan kanveesiin kovalla oikean käden iskulla. Neljännen erän viimeisellä minuutilla Golota sai varoituksen vyön alle suuntautuneesta iskusta. Golota sai tämän jälkeen ottelun miltei täydellisesti hallintaansa kunnes löi yhdeksännessä erässä kaksi lyöntiä Bowen vyön alle ja tuli diskatuksi ajassa 2.58 yhdeksättä erää.[4]

Otellessaan Tysonia vastaan Golota lopetti tuntemattomasta syystä nyrkkeilyn toisen erän jälkeen, ja luovutti.[5] Myöhemmin tuomio muutettiin no contest - ei tulosta, sillä Tyson kärähti Marihuanasta huumetesteissä ottelun jälkeen.

Kamppailu Ruizin kanssa

13.11.2004 Golota kohtasi John Ruizin. Kamppailussa oli panoksena WBA liiton vyö. Kamppailussa Ruiz hyökkäsi nopeasti ottelun alkuhetkillä hermoilevan Golotan kimppuun.[6] Ensimmäinen erä jatkui hidasvauhtisena loppuun asti Golotan hakiessa ottelurytmiään.[6] Miesten lyödessä toisiaan pari kertaa kongin kumahtamisen jälkeen Ruizin valmentaja uhkaili Golotan kulmamiehiä.[6] Toisessa erässä Ruiz jatkoi räväkkää hyökkäämistään epäonnisesti: Golotan oikea täräytti mestarin kanveesiin 25 sekunnin ottelemisen jälkeen.[6] Ruiz ei ehtinyt olla pystyssä pitkään ennen kuin kaatui uudelleen sekavassa tilanteessa: Ruiz otti Golotaa vyötäisiltä kiinni työntäen tämän kehäköysiä vasten.[6] Golota puolestaan painoi Ruizia niskasta saaden tämän vajoamaan polvilleen.[6] Tilanteessa Golota myös löi oikeallaan muutaman koukun.[6] Tuomari Randy Neuman tulkitsi tilanteen lattiaanlyönniksi.[6] Tilanteen jälkeen Golotan kädet alkoivat käydä paremmin: Väkivahva Puolalainen pysäytti mestarin hyökkäykset näyttävillä iskuilla ja löi jatkuvasti toistuvissa sidontatilanteissa tätä kylkiin.[6] Ruiz puolestaan onnistui osumaan muutamalla kovalla iskulla saaden puolalaisjätin horjahtelemaan.[6] Lattiaanlyöntien vuoksi erä tuomittiin Golotalle. Kolmas erä oli tasapaksua sidontaa [6] iskujenvaihdon ollessa tasaista. Neljännessä erässä tuomari otti Ruizilta pisteen pois tämän jäätyä sidontatilanteesa Golotan selkäpuolelle ja lyötyä vastustajaansa takaraivoon.[6] Erässä Ruiz ryntäili paljon ulottuvamman Golotan lähettyville estäen näin tätä hyödyntämästä ulottuvuuttaan.[6] Erä meni Golotalle. Viidennessä erässä tuomari käskytti Ruizia lisäämään hansikkaaseensa teippiä antaen samalla aikalisän.[6] Norman Stone ei pitänyt tästä vaan totesi tuomarille "you fucking asshole"[6] Ruiz valitti ajoittain haastajan iskuista joita hän väitti tulevan Break - komennon jälkeen.[6] Erätauolla Neuman uhkaisi Stonea katsomoon ajamisella jos tämä ei osaisi pitää tunteitaan kurissa.[6] Kuudennessa erässä yleisö vihelsi jatkuvasti sitoville ottelijoille.[6] Kehätuomari totesi Ruizille että tämä loukkaa vielä itsensä mikäli jatkaa samalla tavalla.[6] Tuomarin kommentti tuli Ruizin syöksähdettyä Golotan vyötäisille ja jäätyä niskalukkoon.[6] Erä tuomittiin sidontatilanteissa aktiivisemmin lyöneelle Golotalle.

Seitsemännessä erässä Golota ei saanut käsiään liikkeelle.[6] Myös kahdeksannen erän Ruiz voitti Golotan passiivisuudesta johtuen.[6] Erän aikana Neuman ajoi Ruizin avustajan katsomoon.[6] Stone käyttäytyi erän aikana kulmauksessa lapsellisen huvittavasti.[6]

Yhdeksännessä erässä katsomossa syntyi tappelu.[6] Erässä Ruiz hyökkäsi rohkeasti.[6] Erän lopussa Ruiz täräytti perille vasen - oikea kombinaation johon Golota vastasi kovalla vasemmalla joka osui mestarin leukaan.[6]

Kymmenennessä erässä Golota vaikutti löytävän rytminsä ja pamautteli mestaria napakoilla koukuilla.[6] Kongin soitua Golota murjaisi Ruizin kanveesiin.[6] Tuomari ei laskenut lukua mutta jätti myös varoittamatta Golotaa.[6] Yhdennessätoista ja kahdennessatoista erässä molemmat pyrkivät vakuuttamaan kovalla kehätyöskentelyllä olevansa parempi voittamaan ottelun. Ruiz voitti kamppailun tuomariäänin 114–111, 114–111 ja 113–112.[6]

Golotan suurin ongelma on ollut henkinen puoli. Tästä kertoo mm. avauserän tappio yhdysvaltalaiselle Lamon Brewsterille, jota vastaan hän lähti vahvana ennakkosuosikkina. Brewster hyökkäsi kuitenkin tapojensa vastaisesti nopeasti Golodan kimppuun, ja iski puhtaalla koukulla tämän kanveesiin. Golota nousi helposti ylös, mutta joutui uudelleen ryöpytyksen kohteeksi, ja hurjan iskusarjan seurauksena hän lensi milti ulos kehästä. Golota nousi helposti jaloilleen, mutta hänen jalkansa jähmettyivät Brewsterin hyökätessä, ja hän kaatui kolmannen kerran. Ottelun jälkeen Golota vetäytyi pariksi vuodeksi nyrkkeilykehistä.

Paluu kehiin

Andrew Golota palasi kesäkuussa 2007 nyrkkeilykehään, ja voitti paluuottelussaan yhdysvaltalaisen Jeremy Batesin, joka toimii siviiliammatissaan pankkiirina. Myöhemmin samana vuonna hän kohtasi Mike Tysonin uran vuonna 2005 päättäneen Kevin McBriden. McBride pisti Golotan ahtaalle: Hän työntyi etummaisen suoransa turvin lähiotteluun, jossa iski Golotaa koukuilla päähän. Golota onnistui voittamaan ottelun 6.erässä McBriden silmäkulmavamman seurauksena.

Vuonna 2008 Golota voitti Mike Mollo nimisen tulokkaan pistein 12 eräisessä ottelussa.

Golota kohtasi viime ottelussaan yhdysvaltalaisen Ray Austinin luovuttaen ensimmäisen erän jälkeen vedoten kipeään käsivarteen.[7]

24.10.2009 Golota kohtasi puolalaisen Tomasz Adamekin. Golota hävisi viisieräisen kamppailun jokaisen erän häviten teknisellä tyrmäyksellä viidennessä erässä.

Lähteet

Aiheesta muualla

Read other articles:

Fayette County, IllinoisLokasi di negara bagian IllinoisLokasi negara bagian Illinois di Amerika SerikatDidirikan1821SeatVandaliaKota terbesarVandaliaWilayah • Keseluruhan72.534 sq mi (187.862 km2) • Daratan71.648 sq mi (185.567 km2) • Perairan886 sq mi (2.295 km2), 1.22%Populasi • (2010)22.140 • Kepadatan30/sq mi (12/km²)Zona waktuTengah: UTC-6 (CST) / -5 (CDT) Fayette County, Illin...

 

Crater on the Moon Feature on the moonDraperLunar Orbiter 4 image of Draper (upper left) and Draper C (lower right)Coordinates17°36′N 21°42′W / 17.6°N 21.7°W / 17.6; -21.7Diameter9 kmDepth1.7 kmColongitude22° at sunriseEponymHenry Draper Draper is a small lunar impact crater in the southern part of the Mare Imbrium. It is a circular, cup-shaped formation, with a tiny craterlet intruding into the northeastern rim. To the north-northeast is the crater Pytheas, a...

 

Pour les articles homonymes, voir Besnard. René Besnard Fonctions Ministre de la Guerre 21 février 1930 – 25 février 1930(4 jours) Président Gaston Doumergue Président du Conseil Camille Chautemps Gouvernement Chautemps I Ambassadeur de France en Italie 1924 – 1927(3 ans) Prédécesseur Camille Barrère Successeur Maurice Delarue Caron de Beaumarchais Sénateur 11 janvier 1920 – 10 juillet 1940(20 ans, 5 mois et 29 jours) Élection 11 janvier 1920 Réélec...

The following is a list of monastic houses in Cambridgeshire, England. Anglesey PrioryBarham FriaryCAMBRIDGE(see below)Chatteris AbbeyChippenham PreceptoryDenny AbbeyDuxford PreceptoryEltisley PrioryEly Cathedral PrioryFordham PrioryGreat Wilbraham PreceptoryHorningsea Monastery (site)Holme FriaryHUNTINGDON (see below)Ickleton PrioryIsleham PrioryLinton PrioryMarmont PrioryNewnham WhitefriarsOxney PrioryPeterborough Cathedral AbbeyRamsey AbbeySt Ives PriorySt Neots PriorySawtry AbbeyShingay ...

 

Foundress of the Franciscan Second Order and saint This article is about an Italian saint. For other saints with similar names, see Saint Clare (disambiguation). For other people named Clare, see Clare (disambiguation). SaintClare of AssisiOSCDetail depicting Saint Clare from a fresco (c. 1320) by Simone Martini in the Lower basilica of San Francesco, AssisiVirginBornChiara Offreduccio(1194-07-16)16 July 1194Assisi, Duchy of Spoleto,Holy Roman EmpireDied11 August 1253(1253-08-11) (aged&...

 

James Mattis 26° Segretario della Difesa degli Stati UnitiDurata mandato20 gennaio 2017 –1º gennaio 2019 PresidenteDonald Trump PredecessoreAshton Carter SuccessoreMark Esper Dati generaliPartito politicoIndipendente Titolo di studioMaster of Arts UniversitàCentral Washington University, Washington ProfessioneGenerale dei Marines Firma James N. MattisSoprannomeChaosWarrior MonkMad Dog Mattis[1] NascitaPullman, 8 settembre 1950 Dati militariPaese&#...

この項目には、一部のコンピュータや閲覧ソフトで表示できない文字が含まれています(詳細)。 数字の大字(だいじ)は、漢数字の一種。通常用いる単純な字形の漢数字(小字)の代わりに同じ音の別の漢字を用いるものである。 概要 壱万円日本銀行券(「壱」が大字) 弐千円日本銀行券(「弐」が大字) 漢数字には「一」「二」「三」と続く小字と、「壱」「...

 

Ethmoidal notchFrontal bone. Inner surface (ethmoidal notch visible at center)DetailsIdentifiersLatinIncisura ethmoidalis ossis frontalisTA98A02.1.03.028TA2548FMA57388Anatomical terms of bone[edit on Wikidata] The ethmoidal notch separates the two orbital plates; it is quadrilateral, and filled, in the articulated skull, by the cribriform plate of the ethmoid. The margins of the notch present several half-cells which, when united with corresponding half-cells on the upper surface of the e...

 

Questa voce o sezione sull'argomento generi cinematografici non cita le fonti necessarie o quelle presenti sono insufficienti. Puoi migliorare questa voce aggiungendo citazioni da fonti attendibili secondo le linee guida sull'uso delle fonti. Segui i suggerimenti del progetto di riferimento. Boris Karloff in Frankenstein (1931)Il cinema dell'orrore o cinema horror è un genere cinematografico caratterizzato quasi sempre da personaggi immaginari e mostruosi, situazioni macabre, irraziona...

Chronologies Données clés 2005 2006 2007  2008  2009 2010 2011Décennies :1970 1980 1990  2000  2010 2020 2030Siècles :XIXe XXe  XXIe  XXIIe XXIIIeMillénaires :Ier IIe  IIIe  Chronologies géographiques Afrique Afrique du Sud, Algérie, Angola, Bénin, Botswana, Burkina Faso, Burundi, Cameroun, Cap-Vert, République centrafricaine, Comores, République du Congo, République démocratique du Congo, Côte d'Ivoire, Djibouti, Égypte, ...

 

Species of orchid Neottia nidus-avis Scientific classification Kingdom: Plantae Clade: Tracheophytes Clade: Angiosperms Clade: Monocots Order: Asparagales Family: Orchidaceae Subfamily: Epidendroideae Genus: Neottia Species: N. nidus-avis Binomial name Neottia nidus-avis(L.) Rich. Synonyms[1] Ophrys nidus-avis L. Epipactis nidus-avis (L.) Crantz Listera nidus-avis (L.) Curtis Helleborine nidus-avis (L.) F.W.Schmidt Malaxis nidus-avis (L.) Bernh. Serapias nidus-avis (L.) Steud. Ne...

 

Pour les articles homonymes, voir Asile. L'asile Sainte-Anne en 1877 à Paris (France). Bellevue Hospital, 28e rue à New York City en 1950. L'asile d'aliéné du comté de Milwaukee, Wisconsin dessiné par E. Townsend en 1881. St Lukes Hospital for Lunatics à Londres au milieu du XIXe siècle. Un hôpital psychiatrique (également appelé asile ou clinique psychiatrique - ou dans le passé asile d'aliénés voire asile de fous) est un hôpital spécialisé dans le traitement de troubl...

فويلتا بورجوس للسيدات 2022 تفاصيل السباقسلسلة7. فويلتا بورجوس للسيداتمنافسةطواف العالم للدراجات للسيدات 2022 2.WWT‏مراحل4التواريخ19 – 22 مايو 2022المسافات488٫4 كمالبلد إسبانيانقطة البدايةبيدروسا دي برينسيبينقطة النهايةالفرق21عدد المتسابقين في البداية117عدد المتسابقين في النها...

 

Dudley MooreMoore di Penghargaan Emmy ke-43, 25 Agustus 1991LahirDudley Stuart John Moore(1935-04-19)19 April 1935Hammersmith, London, InggrisMeninggal27 Maret 2002(2002-03-27) (umur 66)Plainfield, New Jersey, Amerika SerikatSebab meninggalSupranuklir palsi progresifPekerjaanAktor, komedian, musisiTahun aktif1961–2002Suami/istriSuzy Kendall (1968–72) Tuesday Weld (1975–80) Brogan Lane (1988–91) Nicole Rothschild (1994–98) Dudley Stuart John Moore (19 April 1935-27 Ma...

 

Cyrillic letter Shch redirects here. For the latin-script tetragraph, see Shch (tetragraph). Not to be confused with schwa (ə). Cyrillic letter Cyrillic letter ShchaPhonetic usage:[ɕ], [ʃtʃ], [ʃt]The Cyrillic scriptSlavic lettersАА̀А̂А̄ӒБВГҐДЂЃЕЀЕ̄Е̂ЁЄЖЗЗ́ЅИІЇꙆЍИ̂ӢЙЈКЛЉМНЊОО̀О̂ŌӦПРСС́ТЋЌУУ̀У̂ӮЎӰФХЦЧЏШЩꙎЪЪ̀ЫЬѢЭЮЮ̀ЯЯ̀Non-Slavic lettersӐА̊А̃Ӓ̄ӔӘӘ́Ә̃ӚВ̌ԜГ̑Г̇Г̣Г̌Г̂Г̆Г̈г̊...

This article is about the Spanish city. For other uses, see Vitoria (disambiguation). Municipality in Basque Country, SpainVitoria-Gasteiz Gasteiz (Basque)Vitoria (Spanish)MunicipalityVirgen Blanca SquarePanoramic viewOld CathedralAtariaPlaza NuevaNew Cathedral FlagCoat of armsMotto(s): Haec est Victoria quae vincit(This is Victoria which triumphs)Vitoria-GasteizLocation of Vitoria-Gasteiz within Spain / the Basque Autonomous CountryShow map of SpainVitoria-GasteizVitoria-Gasteiz (the Ba...

 

Константин Иосифович Недорубов Дата рождения 21 мая 1889(1889-05-21) Место рождения Рубежный, Усть-Медведицкий округ, область Войска Донского, Российская империя Дата смерти 13 декабря 1978(1978-12-13) (89 лет) Место смерти Берёзовская, Даниловский район, Волгоградская область, РСФС...

 

1937 film by William Witney, Ray Taylor, Alan James The Painted StallionDirected byAlan JamesRay TaylorWilliam WitneyWritten byMorgan CoxRonald DavidsonHal G. EvartsWinston MillerBarry ShipmanProduced byJ. Laurence WicklandStarringRay Crash CorriganHoot GibsonLeRoy MasonDuncan RenaldoSammy McKimHal TaliaferroJack PerrinJulia ThayerCinematographyEdgar LyonsWilliam NoblesEdited byEdward ToddHelene TurnerMusic byRaoul KraushaarDistributed byRepublic PicturesRelease dates June 5, 1937&#...

Extinct language TuscaroraSka꞉rù꞉ręʼ Skarò˙rə̨ˀNative toUnited StatesRegionSix Nations of the Grand River First Nation in southern Ontario, Tuscarora Reservation in northwestern New York, and eastern North CarolinaEthnicity17,000 Tuscarora people (1997)[1]Extinct2 December 2020Language familyIroquoian NorthernTuscarora–NottowayTuscaroraLanguage codesISO 639-3tusGlottologtusc1257ELPTuscaroraPre-contact distribution of TuscaroraTuscarora is classified as Critically En...

 

Шведські хокейні ігри 1996 Sweden Hockey Games 1996 Загальні відомості Країна проведення:  Швеція Час проведення: 8—11 лютого Кількість команд: 4 Міста проведення: Стокгольм Призери Переможець:  Швеція Друге місце:  Чехія Третє місце:  Росія Статистика турнір...