Amerikanplataani (Platanus occidentalis) eli lännenplataani[3] on Pohjois-Amerikan itäosista kotoisin oleva suurikokoinen, kesävihantapuu, joka kuuluu plataanien sukuun ja plataanikasvien heimoon.[2] Se on yksi korkeimmista ja paksurunkoisimmista lehtipuulajeista, joita kasvaa Yhdysvaltojen itäosien lehtimetsissä.[2][4] Sitä pidetään arvokkaana sahapuuna ja hyvänä koristekasvina koristeellisen runkonsa ja leveän latvuksensa ansiosta.[5]
Amerikanplataani on nopeakasvuinen ja pitkäikäinen puu, joka elää usein yli 250 vuoden ikäiseksi.[2][5] Yleensä se kasvaa 18–37 metriä korkeaksi ja rinnankorkeusläpimitaltaan 0,6–2 metriä paksuksi. Suurimmat puuyksilöt voivat olla yli 50 metrin korkuisia ja ympärysmitaltaan peräti 10 metriä.[2]
Amerikanplataanilla on laaja, voimakkaasti haarautunut juuristo, yksi- tai monihaarainen, yleensä hyvin jyhkeä ja korkealle oksaton runko, suuret ja mutkaiset oksat sekä avonainen latvus, joka voi kasvaa avoimilla paikoilla jopa 30 metriä leveäksi.[2][4][6]Kaarna on nuorissa puissa pienisuomuista; iän myötä se muuttuu puun tyvessä jopa 8 senttimetriä paksuksi ja syväuurteiseksi ja irtoaa isoina levyinä paljastaen sileän, valkoisen sisäkuoren.[2]
Suuret, vihreät lehdet sijaisevat varrella vuorottaisesti ja niissä on ehytlaitaiset tai harvaan sahalaitaiset korvakkeet.[4][6]Lehtilapa on 6–20 senttimetriä pitkä, 6–25 senttimetriä leveä ja yleensä 3–5-halkoinen. Liuskat ovat hyvin leveitä ja voimakkaasti taaksepäin taipuneita; päätöliuskan pituus voi olla puolet tai jopa kaksi kolmasosaa koko lehtilavan pituudesta, tyviliuskat ovat pienempiä. Lehtilaita on ehyt tai siinä on harvassa pitkäsuippuisia, joskus ripsikärkisiä hampaita.[6] Lehtien pinta on lähes kalju, mutta alapinta voi olla suonia myöten karvainen.[4][6] Syysväritykseltään lehdet ovat ruskeita.[4]
Amerikanplataani on yksikotinen kasvi, joka kukkii etelässä maaliskuun lopussa ja pohjoisessa vasta toukokuussa.[5] Pienet yksineuvoiset kukat sijaitsevat lyhytperäisissä ja pallomaisissa kukinnoissa, hedekukinnot edellisvuoden vuosikasvaimissa ja emikukinnot vanhemmissa oksankärjissä.[4][5] Niistä kehittyy syys–marraskuun aikana 2–5 senttimetrin mittaisia, oransseja tai ruskeita, pallomaisia hedelmistöjä, jotka rakentuvat pitkistä ja kapeista, lähelle toisiaan pakkaantuneista pähkylöistä.[2][4][5] Hedelmät pysyvät puussa seuraavaan kevääseen asti, jolloin ne hajoavat ja 7–10 millimetriä pitkät, haivenelliset siemenet vapautuvat tuulen mukaan.[5][6]
Amerikanplataanista tunnetaan useita muunnoksia. Koko luontaisella levinneisyysalueella esiintyvällä attenuata-muunnoksella on selvästi suippotyviset, syvempiliuskaiset lehdet ja johteiset kukkavarret. MeksikostaIowaan ulottuvalla vyöhykkeellä kasvavalla glabrata-muunnoksella on puolestaan pienemmät ja leveämmät, ehytliuskaiset lehdet.[6]
Kaarna irtoaa suurina levyinä paljastaen valkoisen sisäkuoren.
Vaikka amerikanplataani onkin vaatimaton maaperän suhteen, se menestyy parhaiten hiekkaisessa savimaassa, jossa on pohjavettä lähellä maanpintaa. Se sietää kohtalaisesti tulvimista ja selviää myös märässä humusmaassa ja ohuessa turpeessa.[2][5] Yleensä se kasvaa alavissa ja kosteissa metsissä, tulvatasangoilla sekä runsasravinteisissa jokilaaksoissa.[4] Pohjoisessa sitä tavataan rannikolta 300 metrin korkeudelle asti, Appalakkien eteläosissa jopa 800 metrin korkeudellakin.[2]
Käyttö
Amerikanplataanin puuaines on kovaa, visaista ja harvasyistä mutta ei erityisen lujaa.[2] Siitä tehdään huonekaluja, koristelistoja, oven- ja ikkunankarmeja, laatikoita, lattialautoja ja joitakin erikoistuotteita, kuten lihapölkkyjä. Sitä käytetään myös selluloosan sekä lastu- ja kuitulevyn valmistuksessa. Yhdysvaltojen kaakkoisosissa sitä kasvatetaan lyhytkiertoviljelyllä energiapuuksi.[2][4] Pohjois-Amerikan intiaanit käyttivät amerikanplataania rohdoskasvina, jolla hoidettiin vilustumista, yskää, ihottumia ja hengitystiesairauksia sekä gynekologisia ja ruoansulatusvaivoja.[6]
Amerikanplataani on suosittu koristekasvi valkolaikkuisen kaarnansa ja leveän, tiheän latvuksensa ansiosta.[5] Sitä istutetaan paljon katujen varsille, vaikka se ei kestäkään otsonivaurioita ja tiesuolaa yhtä hyvin kuin puistoplataani. Sitä käytetään myös vanhojen avolouhosten maisemointiin ja suojametsävyöhykkeillä.[2]
↑Stritch, L.: Platanus occidentalisIUCN Red List of Threatened Species. Version 2020-1. 2018. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 21.3.2020. (englanniksi)
↑ abcdefghiPlatanus occidentalisNative Plant Database. The University of Texas at Austin. Viitattu 19.6.2011. (englanniksi)
↑ abcdefghiO. O. Wells & R. C. Schmidtling: SycamoreSilvics of North America – Volume 2: Hardwoods. Northeastern Area State & Private Forestry. Arkistoitu 27.9.2013. Viitattu 19.6.2011. (englanniksi)
_2.jpg)
