Amber English (s. 25. lokakuuta 1989) on yhdysvaltalainen haulikkoampuja. Hän voitti skeet-ammunnassa olympiakultaa Tokion olympialaisissa 2021.[1]
English voitti Münchenin MM-kilpailuissa 2010 kultaa skeetin joukkuekilpailussa Kimberly Rhoden ja Haley Dunnin kanssa.[2] Changwonin MM-kilpailuissa 2018 hän voitti joukkuekultaa Caitlin Connorin ja Kimberly Rhoden kanssa sekä saavutti pronssia Yhdysvaltain kolmoisvoittoon päättyneessä henkilökohtaisessa kilpailussa.[3] Tokion olympialaisissa 2021 English voitti henkilökohtaisessa kilpailussa olympiakultaa.[1] Hän oli alkukilpailussa kolmanneksi paras kolme pistettä Kiinan Wei Mengiä jäljessä. Loppukilpailussa hän oli ennen viimeistä sarjaa tasoissa Italian Diana Bacosin kanssa mutta voitti lopulta yhden pisteen erolla lopputuloksellaan 56 pistettä.[4]
Lähteet