Jaakolan vanhemmat olivat työmies Väinö Jaakola ja Katri Jaakola (o.s. Jokinen). Hänen sisarensa on kirjailija Pirkko Jaakola. Jaakolan puoliso oli Seija Jaakola (o.s. Nykänen), josta hän erosi.[2] Hänen toinen vaimonsa oli galleristi Marja Jaakola.[3]
Alpo Jaakola opiskeli Turun piirustuskoulussa vuosina 1951–1952 ja toi ensimmäisen kerran töitään julkisesti näytteille jo piirustuskoulun aikana. Varhaistuotannossa on mystisiä sävyjä, ja Jaakolan herkkä viivankäyttö tulee hyvin esille. Pian hän kiinnostui taiteen eri aika- ja tyylikausista ja vaihtoi tyyliä ja tekniikkaa mielensä mukaan.
Jaakola oli perustamassa valtakunnallista turkulaista Pro Arte 57 -taiteilijaryhmää, joka sai alkunsa Helsingin Taidehallissa 1957 pidetyn Otto Mäkilän muistonäyttelyn johdosta. Turun Taiteilijaseuran sisälle muodostuneen aktiivisen ryhmän perustajajäsenet olivat Alpo Jaakola, Max Salmi, Raimo Viitala, Antti Lampisuo, Antti Nieminen ja Helge Stén. Ryhmän juuret olivat 1930-luvulla toimineessa, modernismia puolustaneessa, Edwin Lydénin ja Mäkilän perustamassa Pro Artessa. Sen toiminta jatkui vuonna 1960 perustetussa Arte-ryhmässä. Ryhmää kiinnosti erityisesti suomalainen surrealismi, johon he yhdistivät 1920-luvun Pariisissa syntyneen mustan huumorin, absurdin ja irrationaalisuuden vivahteita, jotka toivat suomalaiseen surrealismiin kansantaiteen ja lumousten maagisen ilmapiirin.
Keskellä peltomaisemaa Loimaan Torkkalan kylässä sijaitsee Alpo Jaakolan ateljeekoti Torkville. Ateljeekodissa on alun perin toiminut kansakoulu, kunnes Jaakola muutti sinne vuonna 1979. Rakennuksen ympärillä on nähtävillä useita taiteilijan töitä, muun muassa veistoksia, maalauksia ja arkkitehtuuria.
Eksyssuolla Loimaan Joenperän kylässä on taiteilijan rakentama suomökki. Metsähallituksen omistamaa mökkiä hallitsee läheisen Kauhanojan kylän kyläyhdistys. Sen luona on 2000-luvulla järjestetty vuosittain syksyisin taiteilijan sisaren, kirjailija Pirkko Jaakolan kuunnelman Eksyssuon lapset esityksiä, ja mökki on toiminut myös kuutamohiihtojen päätepisteenä.[4]
Julkisia teoksia
Jaakolan tunnettuihin julkisiin teoksiin kuuluu muun muassa Loimaan keskuspuistossa oleva pronssiin valettu Loimaan leipätyttö vuodelta 1982. Jaakola lahjoitti teoksen Loimaan kaupungille. Keravan rautatieaseman vieressä on Jaakolan teos Menneiden sukupolvien muistomerkki (1985) ja aseman viereisessä Sampolan alikulussa on kattoon ripustettu taiteilijan kotitaloa aikanaan ympäröineeseen aitaan maalattu Huovintien historiaa vuosilta 900–1991 (1984).[5]
Kuvia julkisista teoksista
Eino E. Vuoren muistomerkki, 1970, Loimaa.
Avoin syli, 1972, Helsinki.
Napamies, 1973, Loimaa.
Loimaan leipätyttö, 1982, Loimaa.
Huovintien historiaa 900–1900, 1993, Kerava.
Opinportti, 1996, Loimaa.
Veteraani, 1996, Loimaa.
Menneiden sukupolvien muistomerkki, 1985, Kerava.
Siivet, 1980-luku, Loimaa.
Sampolan tunnelin maalaukset, Kerava.
Kuvituksia
Huomionarvoisen saran muodostavat myös kirjojen kuvitustyöt, joita ovat muun muassa Timo K. Mukka: Kyyhky ja unikko (WSOY 1970), Kaarina Helakisa: Olena ja Vassuska (Otava 1979), Juha Mannerkorpi: Sudenkorento (Otava 1970), Anu Kaipainen: Magdaleena ja maailman lapset (WSOY 1968), Risto Ahti: Talvi on harha (Gummerus 1967), Juhani Peltonen: Felix Navitan etu- ja takaraivo (Kirjamaailma 1967) sekä Kati Kirstinä: Me Maijan kanssa (Tammi 1965).
Muuta
Piina on Eeli Aallon ohjaama Jussi-palkittu televisioelokuva vuodelta 1977. Elokuvassa tutustutaan Alpo Jaakolan ajatuksiin ja taiteeseen sekä patsaspuistoon.
Muita Jaakolasta tehtyjä ohjelmia ovat muun muassa Riitta Lehtosen televisioelokuva Toisenlainen totuus Alpo Jaakolasta vuodelta 1988, Neil Hardwickin TV-ohjelma vuodelta 1994 sekä Yleisradion toimittaja Anneli Tempakan radio-ohjelma Alpo Jaakolan mystinen maailma vuodelta 1997.
Lulu on Jukka Alihangan säveltämä ja Alpo Jaakolan kirjoittaman runon pohjalta sanoittama kappale, jonka Tuula Amberla levytti vuonna 1984. Lulu oli Amberlan läpimurtokappale ja se julkaistiin singlenä sekä hänen samannimisellä esikoisalbumillaan.[6]
Holländer, Tove: ”Jaakola, Alpo (1929–1997)”, Suomen kansallisbiografia, osa 4, s. 363–365. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2004. ISBN 951-746-445-2Teoksen verkkoversio.
_1972.jpg)
.jpg)
