Aljaž Sedej (s. 30. toukokuuta 1988 Ljubljana[1]) on slovenialainen judon EM-mitalisti[2].
Sedej saavutti Tbilisiin EM-kilpailuissa 2009 pronssia 81 kg:n sarjassa. Wienin EM-kilpailuissa 2010 hän oli samassa painoluokassa seitsemäs.[2] Hän karsiutui Pekingin 2008 ja Lontoon 2012 olympialaisissa ensimmäisen ottelun jälkeen[1]. Hän sai Välimeren kilpailuissa 81 kg:n sarjassa kultaa Pescarassa 2009 ja hopeaa Mersinissä 2013[2].
Sedej saavutti 81 kg:n sarjassa alle 20-vuotiaiden EM-kilpailuissa kultaa 2007 ja pronssia 2006 sekä alle 23-vuotiaiden EM-kilpailuissa kultaa 2007 ja pronssia 2009.[2]
Hän on sijoittunut Masters-, Grand Slam- ja Grand Prix -kilpailuissa kaksi kertaa toiseksi sekä saavuttanut maailmancupeissa ja Continental Open -kilpailuissa kaksi turnausvoittoa, kaksi kakkossijaa ja kolme kolmossijaa. Hän on voittanut aikuisten sarjassa neljä Slovenian-mestaruutta.[2]
Lähteet