Aliso Canyonin kaasuvuoto oli lokakuusta 2015 helmikuuhun 2016 kestänyt metaanivuoto Kaliforniassa. Vuoto sattui Southern California Gas -yhtiön eli SoCalGasin omistamalla Aliso Canyonin varastointialueella San Fernando Valleyn alueella Los Angelesin piirikunnassa. Vuoto havaittiin 23. lokakuuta vuonna 2015, ja SoCalGas ilmoitti sen olevan korjattu 11. helmikuuta 2016. Kaikkiaan ilmaan pääsi 142 miljoonaa kuutiometriä kaasua, ennen kuin vuoto saatiin tukittua.[1]
Vuodon takia läheiseltä Porter Ranchin alueelta jouduttiin evakuoimaan noin 6 000 perhettä kodeistaan.[2] Vuodon määräksi arvioitiin yli 1 200 tonnia päivässä. Kuvernööri Jerry Brown julisti hätätilan, ja kaksi koulua jouduttiin sulkemaan.[3]
Maakaasua on varastoitu vanhalle öljynporausalueelle noin 2,5 kilometrin syvyyteen maakerrostumiin odottamaan asiakkaille jakelua. Vuodon tarkka sijainti ei ole tiedossa. Porausputkien korkea ikä ja huono kunto lienevät vuodon tärkeimmät syyt.[4]
Kaasun määrän on laskettu vastaavan 1,77 miljoonan lehmän vuodessa tuottamaa metaania tai 1,4 miljoonan auton keskivertopäästöjä.[5]
Lähteet