Aliisa on Aulikki Oksasen kirjoittama ja Jukka Sipilän Yleisradiolle ohjaama televisioelokuva vuodelta 1970. Pääosaa elokuvassa näytteli Siiri Angerkoski.
Aliisa jäi Siiri Angerkosken viimeiseksi elokuvaksi, hän kuoli maaliskuussa 1971 muutama kuukausi elokuvan valmistumisen jälkeen. Elokuva kertoo koskettavasti köyhästä kansaneläkkeen varassa elävästä vanhuksesta. Rooli on jyrkkä vastakohta Angerkosken aiemmille lupsakan kotiapulaisen ja koomisen pirttihirmun rooleille.[1] Elokuvaa pidetään televisioteatterin klassikkona.[2] Angerkoskelle myönnettiin Aliisan roolista postuumisti vuonna 1971 parhaan naispääosan Jussi-palkinto.
Elokuvaa ei ole julkaistu DVD:llä, mutta Yleisradio on julkaissut elokuvan VHS:nä ja se on pysyvästi Yle Areenassa.
Juoni
Elokuva kertoo Jenny Aliisa Härkönen -nimisestä vanhasta mummosta, joka asuu Helsingissä. Kaupunkia koetteli 1970-luvun taitteessa niin sanottu "moderni aalto", jonka johdosta useita vanhoja kiinteistöjä purettiin ja peruskorjattiin. Elokuvassa Aliisa asuu yksin asunnossaan ja saa kirjeen, jossa vaaditaan asukkaan poistumista asunnosta tiettyyn päivämäärään mennessä kiinteistön remontoinnin vuoksi. Aliisa elää pienellä kansaneläkkeellä eikä löydä uutta asuntoa kyseiseen päivämäärään mennessä. Hän muuttaa väliaikaisesti asumaan ystävättärensä luokse mutta tämä ei asuntopolitiikan johdosta ole oikeutettu majoittamaan muita henkilöitä asunnossaan. Asiaa selvitettäessä käy ilmi, että Aliisan ei olisi lain mukaan tarvinnut muuttaa pois asunnostaan vielä vaadittuna päivämääränä vaan noin puoli vuotta myöhemmin. Elokuva kertoo hyvin 1970-luvun ajankuvasta sekä asunto- ja eläkepolitiikasta.
Palkinnot
Näyttelijät
Lähteet
- ↑ Arto Pajukallio, Elokuvat, Helsingin Sanomat 22.8.2012, sivu D 7
- ↑ Minna Kontkanen, Aliisa, Tv-maailma, 33/2012 sivu 17
- ↑ Aliisa Pohjoismaiden paras tv-näytelmä. Helsingin Sanomat, 25.5.1972, s. 30. Näköislehti (maksullinen).
Aiheesta muualla