Afonsolla oli kymmenen sisarusta, joista seitsemän eli aikuisiksi asti. Sisarista Teresa oli Leónin kuninkaan Alfonso IX:n, Mafalda Kastilian kuninkaan Henrik I:n ja Berengaria Tanskan kuninkaan Valdemar II Sejrin kanssa. Lisäksi Afonson isällä oli yhdeksän aviotonta lasta kolmesta eri suhteesta ennen ja jälkeen avioliiton.[3][4][5]
Kuningas
Afonson valtaannousua vuonna 1211 vahvistamaan kutsuttiin koolle Portugalin ensimmäinen cortes eli säätyvaltiopäivät.[1]
Kuninkaana Afonso ei harrastanut yhtä aggressiivista politiikkaa kuin edeltäjänsä Sancho I. Hän ei yrittänytkään laajentaa alueitaan Kastilian tai maurien maille. Hän joutui taistelemaan vallasta sisarustensa kanssa, ja keskittyi kehittämään Portugalin hallintojärjestelmää eli käytännössä lähinnä keskittämään valtaa itselleen.
Hänen liikalihavuutensa näyttää johtuneen nuoruuden sairaudesta, eikä hän kyennyt itse johtamaan joukkojaan taistelukentillä. Hänen joukkonsa kunnostautuivat Kastilian kuningas Alfonso VIII:n joukkojen saamassa voitossa Las Navas de Tolosan taistelussa vuonna 1212. Tämä merkitsi Almohadien vaikutusvallan taantumista, ja Afonso II:n armeija valloitti Alcacer do Salin vuonna 1217.[2]
Afonso II aloitti maanomistuksen selvitystyön, joka koski sekä kirkkoa että muita maanomistajia. Tämä johti pitkään konfliktiin aateliston ja kirkonmiesten kanssa, ja vuonna 1219 Bragan arkkipiispa erotti kuninkaan ja hovin kirkon yhteydestä ja asetti valtakunnan kirkonkirouksen alle. Paavi Honorius III vahvisti nämä toimet, mutta Afonso vastusti näitä tekoja kuolemaansa asti. Hänen seuraajakseen tuli hänen vanhin poikansa Sancho II.[2]
Avioliitto ja lapset
Afonso avioitui vuonna 1206 Kastilian prinsessa Urraca de Castillon (1186 - 2. marraskuuta 1220) kanssa, joka oli Kastilian kuninkaan Alfonso VIII:n ja kuningatar Eleanor de Plantagenet'n (Leonor de Inglaterra) toiseksi vanhin tytär.
↑Rodrigues Oliveira, Ana: Rainhas medievais de Portugal. Dezassete mulheres, duas dinastias, quatro séculos de História. Lisbon: A esfera dos livros, 2010. ISBN 978-989-626-261-7. Ss. 44, 82, 83, 84, 85, 93, 94.
↑ abSotto Mayor Pizarro, José Augusto. Linhagens Medievais Portuguesas: Genealogias e Estratégias (1279–1325). Oporto, 1997: (tohtorinväitöskirja) hdl: 10216/18023. Ss. 168, 223-225, 261