Alfie – naisten viettelijä on vuonna 1966 ensi-iltansa saanut Lewis Gilbertin ohjaama draamakomedia. Bill Naughtonin oman näytelmänsä perusteella käsikirjoittama elokuva oli Oscar-ehdokkaana parhaan elokuvan sarjassa. Nimiosan esittäjä Michael Caine teki elokuvassa läpimurtonsa.
Alfie on nuori ja komea cockney, Lontoon työväenluokkaan kuuluva mies, joka vapaa-aikanaan seurustelee tyttöystävänsä Gildan (Julia Foster) ohella muutamien naimisissa olevien naisten kanssa. Gilda synnyttää hänelle pojan, mutta mies ei silti halua sitoutua vaikka pitää kyllä pojastaan. Alfie elättää itseään muun muassa autonkuljettajana ja valokuvaajana. Menevän miehen vauhti hiipuu hetkeksi kun hän joutuu tuberkuloosiparantolaan. Siellä hän kuitenkin viettelee erään toisen potilaan vaimon (Vivien Merchant), kunnes suhde päättyy laittomaan aborttiin. Alfie saa opetuksensa vasta kun vanhempi rouva (Shelley Winters) hylkää hänet nuoremman miehen takia. Mies tapaa sattumalta uudelleen elokuvan alussa nähdyn naimisissa olevan Siddien (Millicent Martin), mutta tämäkään ei hänestä enää piittaa.[1]
Tuotanto
Elokuvan toistuvana tyylikeinona on niin sanottu neljännen seinän rikkominen: Alfie-hahmo kääntyy usein puhumaan katsojalle niin, että kohtauksen muut henkilöt eivät puhetta muka kuule.[1]
Elokuva kuvattiin todellisissa paikoissa eri puolilla Lontoota.[1]
Musiikki
Elokuvan Yhdysvalloissa esitettyä versiota varten tilattiin Burt Bacharachilta ja Hal Davidilta laulu ”Alfie”, joka kuullaan myös nykyisissä DVD-versioissa elokuvan lopputeksteissä Cherin laulamana. Siitä tuli kansainvälinen hitti Cilla Blackin levyttämänä.
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista. Alkuperäinen artikkeli: en:Alfie (1966 film)