Aleksi Elorinne (s. 3. helmikuuta 1990 Joensuu) on suomalainen jääkiekkopuolustaja, joka pelaa SM-liigajoukkue KalPassa.[3]
Ura
Seuraura
Elorinne on Jokipoikien kasvatti. Hän siirtyi B-juniori-ikäisenä Espoo Bluesiin kaudeksi 2006–2007, joka päättyi B-nuorten SM-pronssiin, kuten myös seuraavakin kausi 2007–2008. Elorinteen kausi 2008–2009 päättyi A-nuorten Suomen-mestaruuteen.[3]
Kaudeksi 2009–2010 Elorinne siirtyi Tapparan A-nuoriin. Hän teki SM-liigadebyyttinsä kaudella 2010–2011. Elorinne pelasi ensimmäisen SM-liigaottelunsa 28. lokakuuta 2010 Pelicansia vastaan,[4] kun Tapparan puolustuksesta olivat sivussa olkapäävaivoista kärsineet Jussi Halme ja Juha Leimu.[5] Hän sai ottelussa jääaikaa 2.11 minuuttia.[6] Yhteensä Elorinne pelasi kauden aikana 12 SM-liigaottelua keräten kahdeksan jäähyminuuttia. Hän pelasi myös yhden ottelun lainalla Mestis-joukkue Lempäälän Kisassa.[3]
Maaliskuussa 2011 Elorinne teki 1+2-vuotisen jatkosopimuksen Tapparan kanssa.[7] Tapparan kauden 2011–2012 avausottelussa 16. syyskuuta 2011 paikallisvastustaja Tampereen Ilvestä vastaan hän teki liigauransa avausmaalin ja tehopisteen.[8] Elorinne oli kuitenkin suurimman osan kaudestaan loukkaantuneena, eikä hän noussut Tapparan vakiopuolustajien joukkoon.[9] Elorinne pelasi kauden aikana 11 SM-liigaottelua. Hän pelasi myös kolme ottelua sekä LeKissä että A-nuorissa.[3]
Elorinne palasi kaudeksi 2012–2013 vuoden mittaisella sopimuksella Jokipoikiin.[10] Hän pelasi siellä kaksi kautta, joiden jälkeen Elorinne palasi toukokuussa 2014 tryoutille Tapparaan.[11] Syyskuun lopulla Elorinne sai loppukauden 2014–2015 kattavan jatkosopimuksen joukkueeseen.[12] Hänen ensimmäinen kokonainen SM-liigakautensa toi 50 runkosarjaottelussa tehot 1+2=3 sekä 20 playoff-ottelussa neljä syöttöpistettä. Elorinteen teholukema oli sekä runkosarjassa (+14) että pudotuspeleissä (+9) Tapparan toiseksi paras.[13] Hän voitti kauden päätteeksi SM-hopeaa. Elorinne pelasi ison osan kaudestaan myös lainalla LeKissä. Hän pelasi SM-liiga-, Mestis- ja Mestarien liigan ottelut yhteenlaskettuna kauden aikana peräti 92 sarjaottelua.[3] Helmikuussa 2015 Elorinne teki 2+1-vuotisen jatkosopimuksen Tapparan kanssa.[14]
Kaudella 2015–2016, kuudennessa finaaliottelussa 26. huhtikuuta 2016 Helsingin IFK:ta vastaan Elorinne syötti Henrik Haapalan tekemän 2–1-voittomaalin, joka ratkaisi Tapparalle Suomen-mestaruuden.[15] Joulukuussa 2016 hän teki joukkueen kanssa kaksivuotisen jatkosopimuksen.[16] Kaudella 2016–2017 Elorinne teki SM-liigan yhden kauden piste-ennätyksensä tehoilla 5+9=14. Hän voitti kauden päätteeksi Suomen-mestaruuden. Kauden 2017–2018 päätteeksi Elorinne voitti SM-hopeaa. Kaudella 2018–2019 Elorinne ei esiintynyt enää pudotuspeleissä, kun hänen sopimuksensa seuraavaksi kaudeksi paikallisvastustaja Tampereen Ilvekseen kävi ilmi jo runkosarjan lopulla.[17] Elorinne voitti kuitenkin kauden päätteeksi SM-pronssia.[3]
Elorinne siirtyi kaudeksi 2019–2020 2+1-vuotisella sopimuksella Tampereen Ilvekseen.[18] Lokakuussa 2019 hän joutui yli kuukaudeksi sivuun, kun Elorinne mursi sormensa blokatessaan JYPin pelaajan laukausta.[19] Tammikuussa 2021 Ilves käytti hänen sopimuksessaan olleen option ja teki vuoden mittaisen jatkosopimuksen Elorinteen kanssa.[1] Kauden 2021–2022 päätteeksi hän voitti SM-pronssia.[3]
Kaudeksi 2022–2023 Elorinne siirtyi vuoden mittaisella sopimuksella Ranskan Ligue Magnusin Rouen Hockey Élite 76:een.[20] Hän nousi joukkueen varakapteeniksi. Elorinne voitti kauden päätteeksi Ranskan-mestaruuden.[3]
Elorinne palasi kaudeksi 2023–2024 SM-liigaan ja hän siirtyi vuoden mittaisella sopimuksella KalPaan.[21] Toukokuussa 2024 Elorinne teki seuran kanssa vuoden mittaisen jatkosopimuksen.[22]
Maajoukkueura
Elorinne on pelannut Suomen A-maajoukkueessa kahdeksan ottelua tehden kaksi syöttöpistettä.[3][23] Hän korvasi vuoden 2015 Karjala-turnauksessa harjoituksissa loukkaantuneen Mikko Mäenpään ja teki A-maajoukkuedebyyttinsä turnauksen avausottelussa 5. marraskuuta 2015 Helsingin Hartwall Arenassa Venäjää vastaan.[24] Elorinne merkittiin Suomen nelospuolustajapariin Tommi Kivistön viereen.[25]
Elorinne pelasi myös alle 18-vuotiaiden Ivan Hlinkan muistoturnauksessa vuonna 2007,[26] jolloin hän voitti hopeaa. Yhteensä Elorinne on pelannut kahdeksan nuorten ja 22 poikien maaottelua.[27]
Tilastot
|
|
Runkosarja
|
|
Pudotuspelit
|
|
Palkinnot
|
Kausi
|
Joukkue
|
Liiga
|
O
|
M
|
S
|
Pist.
|
RM
|
O
|
M
|
S
|
Pist.
|
RM
|
|
|
|
|
|
|
2007–2008 |
Blues |
A-SM |
36 |
2 |
3 |
5 |
38 |
– |
– |
– |
– |
–
|
2008–2009 |
Blues |
A-SM |
39 |
2 |
11 |
13 |
24 |
10 |
0 |
2 |
2 |
6
|
2009–2010 |
Tappara |
A-SM |
37 |
3 |
7 |
10 |
28 |
– |
– |
– |
– |
–
|
2010–2011 |
Tappara (A) |
A-SM |
37 |
10 |
6 |
16 |
71 |
– |
– |
– |
– |
–
|
|
Tappara |
SM-liiga |
12 |
0 |
0 |
0 |
8 |
– |
– |
– |
– |
–
|
|
LeKi |
Mestis |
1 |
0 |
0 |
0 |
2 |
– |
– |
– |
– |
–
|
2011–2012 |
Tappara |
A-SM |
3 |
0 |
1 |
1 |
2 |
– |
– |
– |
– |
–
|
|
Tappara |
SM-liiga |
11 |
1 |
0 |
1 |
4 |
– |
– |
– |
– |
–
|
|
LeKi |
Mestis |
3 |
0 |
1 |
1 |
2 |
– |
– |
– |
– |
–
|
2012–2013 |
Jokipojat |
Mestis |
47 |
5 |
7 |
12 |
60 |
4 |
0 |
1 |
1 |
0
|
2013–2014 |
Jokipojat |
Mestis |
52 |
1 |
9 |
10 |
20 |
5 |
0 |
1 |
1 |
4
|
2014–2015 |
Tappara |
SM-liiga |
50 |
1 |
2 |
3 |
43 |
20 |
0 |
4 |
4 |
2
|
|
LeKi |
Mestis |
22 |
3 |
2 |
5 |
10 |
– |
– |
– |
– |
–
|
2015–2016 |
Tappara |
SM-liiga |
58 |
4 |
9 |
13 |
18 |
18 |
1 |
2 |
3 |
6 |
|
2016–2017 |
Tappara |
SM-liiga |
59 |
5 |
9 |
14 |
18 |
18 |
0 |
5 |
5 |
6 |
|
2017–2018 |
Tappara |
SM-liiga |
60 |
1 |
5 |
6 |
16 |
16 |
0 |
4 |
4 |
2
|
2018–2019 |
Tappara |
SM-liiga |
53 |
4 |
5 |
9 |
39 |
– |
– |
– |
– |
–
|
2019–2020 |
Ilves |
SM-liiga |
40 |
1 |
5 |
6 |
24 |
– |
– |
– |
– |
–
|
2020–2021 |
Ilves |
SM-liiga |
50 |
4 |
9 |
13 |
24 |
5 |
0 |
0 |
0 |
6
|
2021–2022 |
Ilves |
SM-liiga |
45 |
5 |
7 |
12 |
16 |
14 |
0 |
1 |
1 |
0
|
2022–2023 |
Rouen Hockey Élite 76 (A) |
Ranska |
40 |
4 |
13 |
17 |
18 |
16 |
1 |
4 |
5 |
8
|
2023–2024 |
KalPa |
SM-liiga |
55 |
2 |
5 |
7 |
36 |
13 |
2 |
2 |
4 |
6
|
11 kautta |
yhteensä |
SM-liiga |
493 |
28 |
56 |
84 |
246 |
104 |
3 |
18 |
21 |
28
|
5 kautta |
yhteensä |
Mestis |
125 |
9 |
19 |
28 |
84 |
9 |
0 |
2 |
2 |
4
|
1 kausi |
yhteensä |
Ranska |
40 |
4 |
13 |
17 |
18 |
16 |
1 |
4 |
5 |
8
|
Lähteet
Viitteet
- ↑ a b Alahäivälä, Mikko: Aleksi Elorinteelle jatkosopimus ilves.com. 8.1.2021. Ilves-Hockey Oy. Viitattu 21.1.2021.
- ↑ Tappara Official Twitterissä twitter.com. 27.9.2016. Tamhockey Oy. Viitattu 28.4.2018.
- ↑ a b c d e f g h i Aleksi Elorinne Elite Prospects. Everysport Media Group AB. (englanniksi)
- ↑ Sirkkiä-Jarva, Sari: Tappara-luotsien silmätikku: Olen yrittänyt pelata täysillä yle.fi. 28.10.2010. Yleisradio Oy. Viitattu 10.1.2021.
- ↑ "Töitä tehtiin, tyylistä viis" MTVuutiset.fi. 28.10.2010. Telia Company AB. Viitattu 10.1.2021.
- ↑ Tilastot – Liiga liiga.fi. 28.10.2010. Jääkiekon SM-liiga Oy. Arkistoitu 3.12.2013. Viitattu 18.1.2011.
- ↑ Tappara hankki Tenuten ja Järvisen Jatkoaika.com. 21.3.2011. Jatkoaika r.y. Viitattu 9.4.2011.
- ↑ Koivunen, Sami: Tapparan kiri ei riittänyt hurjassa maali-iloittelussa Jatkoaika.com. 16.9.2011. Jatkoaika r.y. Viitattu 10.1.2021.
- ↑ Härkönen, Tuomas; Hietanen, Jarno: Tapparan pelaaja-arvostelut 2011–2012 Jatkoaika.com. 14.4.2012. Jatkoaika r.y. Viitattu 15.4.2011.
- ↑ Jokipoikien runko kasassa Jatkoaika.com. 26.4.2012. Jatkoaika r.y. Viitattu 23.8.2012.
- ↑ Tapolan aikakauden ensimmäiset vahvistukset – Kankaanperä jatkaa Tapparassa Jatkoaika.com. 14.4.2012. Jatkoaika r.y. Viitattu 29.9.2014.
- ↑ Elorinteen try-out tuotti tuloksen Jatkoaika.com. 29.9.2014. Jatkoaika r.y. Viitattu 29.9.2014.
- ↑ Elite Prospects - Tappara eliteprospects.com. Everysport Media Group AB. Viitattu 29.4.2019. (englanniksi)
- ↑ Tappara julkaisi nipun jatkosopimuksia Jatkoaika.com. 3.2.2015. Jatkoaika r.y. Viitattu 3.2.2015.
- ↑ Tappara on Suomen mestari! tappara.fi. 26.4.2016. Tamhockey Oy. Viitattu 4.6.2024.
- ↑ Charles Linglet Tapparan hyökkäykseen – Elorinteelle jatkosopimus Jatkoaika.com. 23.12.2016. Jatkoaika r.y. Viitattu 23.12.2016.
- ↑ Koivuniemi, Sanni; Laine, Eveliina: Tapparan pelaaja-arviot 2018-19: Leveä onnistujien rintama ja vahva rutiinitaso siivittivät kestomenestyjän pronssille Jatkoaika.com. 31.5.2019. Jatkoaika r.y. Viitattu 23.3.2020.
- ↑ Seppä, Lassi: Ilves solmi sopimukset Aleksi Elorinteen ja kolmen nuoren lupauksen kanssa − Pohjois-Amerikan juniorisarjoista tulivoimaa Jatkoaika.com. 2.5.2019. Jatkoaika r.y. Viitattu 2.5.2019.
- ↑ Seppä, Lassi: Loukkaantuneen Ilves-puolustajan tilanteesta uutta tietoa − Aleksi Elorinne joutuu viikoiksi sivuun Jatkoaika.com. 12.10.2019. Jatkoaika r.y. Viitattu 23.3.2020.
- ↑ Westerlund, Jenna: Aleksi Elorinne hyppää Ilveksestä Ranskaan Jatkoaika.com. 8.6.2022. Jatkoaika r.y. Viitattu 8.6.2022.
- ↑ Ryhänen, Olavi: Aleksi Elorinne siirtyy KalPan takalinjoille Jatkoaika.com. 29.5.2023. Jatkoaika r.y. Viitattu 14.8.2023.
- ↑ Mäenpää, Kantner, Mattila – KalPa iskee kauteen 2024-25 vahvalla joukkueella! kalpa.fi. 6.5.2024. KalPa Hockey Oy. Viitattu 4.6.2024.
- ↑ Tilanne 23.12.2016
- ↑ Tappara-pakki Aleksi Elorinne ainoa debytantti Leijonissa MTVuutiset.fi. 4.11.2015. Telia Company AB. Viitattu 21.12.2015.
- ↑ FIN - RUS (Line Up) stats.swehockey.se. 5.11.2015. Svenska Ishockeyförbundet. Viitattu 10.1.2021. (englanniksi)
- ↑ 2007 U18 Memorial of Ivan Hlinka HockeySlovakia.sk. Slovenský zväz ľadového hokeja. Viitattu 29.4.2019. (slovakiksi)
- ↑ Pelaajat – BCDEFG tappara.fi. Tamhockey Oy. Viitattu 28.4.2018.