Aleksandr Vasiljevitš Kolobnev (ven. Александр Викторович[1] Колобнев, s. 4. toukokuuta 1981 Vyksa, Nižni Novgorodin alue) on venäläinen maantiepyöräilijä, joka kilpaili ammattilaisena vuosina 2002–2016.[2]
Kolobnev voitti vuoden 2007 Pariisi–Nizza-ajon kolmannen etapin sooloajon jälkeen. Saman vuoden MM-kilpailuissa hän saavutti hopeaa kuuluttuaan viiden miehen kärkiryhmään, josta Paolo Bettini voitti loppukirin jälkeen kultaa, Kolobnev hopeaa ja Stefan Schumacher pronssia. Kolobnev sijoittui maantieajon MM-kilpailussa toiseksi myös Mendrisiossa 2009. Hän hävisi kilpailun voittaneelle Cadel Evansille 27 sekuntia, mutta kukisti loppukirissä Joaquim Rodríguezin saaden hopeaa.[3] Vuoden 2010 Liège–Bastogne–Liège-klassikossa hän sijoittui toiseksi hävittyään loppukirissä irtiottokumppanilleen Aleksandr Vinokuroville.
Kolobnev jäi vuoden 2011 Ranskan ympäriajossa kiinni dopingin käytöstä. Hänen dopingnäytteestään löytyi hydroklooritiatsidia.[4] Urheilun kansainvälinen vetoomustuomioistuin CAS päätti kuitenkin helmikuussa 2012 olla antamatta kilpailukieltoa, koska Kolobnevin todettiin käyttäneen kiellettyä ainetta sisältänyttä tuotetta lääketieteellisistä syistä, ei suorituskykyä parantaakseen[5].
Saavutuksia
- 2003
- Settimana Ciclistica Coppi-Bartali, voitto etapilla 2
- Giro dell'Emilia, toinen
- GP Lugano, toinen
- La Flèche Wallonne, viides
- 2004
- Venäjän maantieajomestaruus
- Settimana Ciclistica Coppi-Bartali, voitto nuorten kilpailussa
- GP Nobili Rubinetterie, toinen
- Olympialaisten maantieajo, kymmenes
- 2005
- Ala-Saksin ympäriajo, kokonaiskilpailussa toinen
- Maantieajon MM-kilpailu, seitsemäs
- 2006
- Vuelta a la Comunidad Valenciana, voitto etapilla 1
- Puolan ympäriajo, kokonaiskilpailussa viides
- 2007
- Monte Paschi Eroica, voitto
- Pariisi–Nizza, voitto etapilla 3
- Maantieajon MM-kilpailu, hopeaa
- Espanjan ympäriajo, toinen etapilla 16
- 2008
- Clásica de San Sebastián, toinen
- Olympialaiset, maantieajossa pronssia, nousi kolmanneksi Davide Rebellinin dopinghylkäyksen jälkeen[6]
- Giro dell'Emilia, kolmas
- 2009
- GP Miguel Indurain, toinen
- Amstel Gold Race, kuudes
- Tour de la Région Wallonne, kokonaiskilpailussa kolmas
- Maantieajon MM-kilpailu, hopeaa
- Lombardian ympäriajo, kolmas
- 2010
- GP Miguel Indurain, kolmas
- Liège–Bastogne–Liège, toinen
- Venäjän maantieajomestaruus
- Maantieajon MM-kilpailu, seitsemäs
- 2011
- GP Miguel Indurain, toinen
- Amstel Gold Race, viides
- 2012
- Grand Prix Cycliste de Montréal, kolmas
- 2013
- Tour de Wallonie, kokonaiskilpailussa kolmas, voitto etapilla 1
- 2016
- Volta ao Algarve, mäkikirikilpailun voitto[2]
Lähteet
Viitteet
Aiheesta muualla