Albert Popov

Albert Popov vuonna 2023.

Albert Popov (bulg. Алберт Попов, s. 8. elokuuta 1997) on bulgarialainen alppihiihtäjä.[1]

Popov saavutti Euroopan nuorten olympiafestivaaleilla hopeaa pujottelussa ja suurpujottelussa 2015. Hän sai nuorten MM-kilpailuissa pronssia suurpujottelussa 2018. Aikuisten arvokilpailuissa hän on sijoittunut Sankt Moritzin MM-kilpailuissa 2017 pujottelussa 27:nneksi ja suurpujottelussa 30:nneksi, Pyeongchangin olympialaisissa 2018 suurpujottelussa 28:nneksi, Åren MM-kilpailuissa 2019 suurpujottelussa 29:nneksi sekä Cortina d’Ampezzon MM-kilpailuissa 2021 suurpujottelussa 24:nneksi. Parhaan arvokilpailusijoituksensa hän on saavuttanut Pekingin olympialaisissa 2022 sijoittumalla pujottelussa yhdeksänneksi, minkä lisäksi hän oli suurpujottelussa 17:s.[1]

Popov kilpaili maailmancupissa ensimmäisen kerran Söldenissä lokakuussa 2014. Ensimmäiset maailmancupin pisteensä hän sai oltuaan 20:s Levin pujottelussa marraskuussa 2018. Kymmenen parhaan joukkoon hän sijoittui ensimmäisen kerran oltuaan yhdeksäs Kitzbühelin pujottelussa tammikuussa 2019. Ensimmäisen palkintosijansa hän saavutti oltuaan kolmas Palisades Tahoen pujottelussa helmikuussa 2023. Ensimmäisen maailmancupin osakilpailuvoittonsa hän saavutti Madonna di Campiglion pujottelussa tammikuussa 2025.[1]

Lähteet

  1. a b c Albert Popov Kansainvälinen hiihtoliitto (FIS). (englanniksi)