Delonin varhaiset roolityöt painottivat joko seksuaalista avoimuutta tai nuorekasta uhmakkuutta.[5] Hänen läpimurtonsa elokuvissa oli Tom Ripleyn rooli René Clémentin ohjaamassa Kuumassa auringossa (Plein soleil, 1960), joka perustuu Patricia Highsmithin romaaniin Lahjakas herra Ripley. Tätä seurasi rooli italialaiselokuvassa Rocco ja hänen veljensä (Rocco e i suoi fratelli, 1960).
Delon levytti vuonna 1973 poplaulaja Dalidan kanssa duettona kappaleen ”Paroles... Paroles...”, josta tuli iso hitti muun muassa Ranskassa, Japanissa ja Kanadassa.
Tähtikuva
Elokuvahistorioitsija Ginette Vincendeau esitti vuonna 2000, että nuoren Delonin vartalo oli ollut haluttava, julkisuuden luoma hyödyke ja sitä kautta 1960-lukulaisen konsumerismin tuote.[6] Delon oli heijastanut oman aikansa yhteisön pelkoja ja odotuksia, ja mediassa hänestä oli kehitetty klassisen kauneuden mutta samalla myös moderniuden ja tyylikkyyden henkilöitymä.[7] Kriitikot ovat yksimielisiä siitä, että hänen ympärilleen kehittyi vuosien mittaan myytti, jonka mukaan hänessä kuvastuu samanaikaisesti sekä hauraus että julmuus.[8] Hänen kauneutensa usein yhdistetäänkin hänen vaikeasti hahmotettavaan ja ongelmalliseen luonteeseensa.[9]
Yksityiselämä
Delon palveli Indokiinassa laskuvarjojoukoissa. Hän oli kaksi kertaa naimisissa: Nathalie Delonin kanssa vuosina 1964–1968 ja Rosalie van Breemenin kanssa vuosina 1987–2002. Delonilla oli pitkät rakkaussuhteet Romy Schneiderin ja Mireille Darcin kanssa. Delonilla on neljä lasta: Anthony Delon yhdessä Nathalie Delonin kanssa ja Ari Boulogne suhteesta saksalaisen laulajan Nicon kanssa. Rosalie van Breemenin kanssa hänellä on kaksi lasta: Anouchka ja Alain-Fabien. Alain Delonilla oli vuodesta 2000 myös Sveitsin kansalaisuus.[10]
Tämän artikkelin tai sen osan kieliasua on pyydetty parannettavaksi. Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelin kieliasua.
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan.
Vuonna 1967 Delon esitti uransa ensimmäisen solo kappaleen "Laetitia". nauhoitettu elokuvaa varten "Seikkailijat" ja nimetty päähenkilön mukaan.
Seuraava tilaisuus näyttää laulukykynsä avautui Alain Delonille kesällä 1972. Valerio Zurlinin elokuvan "Ensimmäinen yö kanssasi" kuvauksissa Italiassa näyttelijä sai kutsun osallistua sävellyksen "Parole... Parole..." ranskalaisen version nauhoittamiseen (aiemmin esittänyt Alberto Lupo ja Mina). Muutama viikko julkaisunsa jälkeen kappaleesta tuli myydyin Ranskassa. Alain Delonin ja laulaja Dalidan duetto osoittautui niin menestyksekkääksi, että ranskankielisestä versiosta tuli suositumpi kuin italialainen alkuperäinen.
Vuonna 1983 Delon äänitti kappaleen "Thought I’d ring you" duetossa Shirley Basseyn kanssa. Shirley Bassey single 1983 sisältä myös (instrumentaaliversio), Ep sisältä 5 laulua1984.
Vuonna 1985 Delon äänitti kappaleenn ”I Don’t Know” duetossa Phyllis Nelsonin kanssa elokuvaa varten "Poliisin kosto".
Vuonna 1987 Alain Delon julkaistiin single "Comme au cinéma", mukana myös (instrumentaaliversio), toinen versio single sisältä (Extended Version) ja (instrumentaaliversio),
Vuonna 2007 Delon äänitti kappaleen "Modern Style" duetossa Françoise Hardyn kanssa.
Lähteet
Rees-Roberts, Nick & Waldron, Darren (toim.): Alain Delon: Style, Stardom, and Masculinity. Bloomsbury Academic, 2015. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)