Abū Jaʿfar Hārūn ibn al-Mu’tasim (arab.أبو جعفر هارون بن محمد المعتصم; 18. huhtikuuta812 – 10. elokuuta847), hallitsijanimeltään al-Wāthiq, oli abbasididynastiaan kuulunut kalifi, joka hallitsi vuosina 842–847. Al-Wathiqin valtakaudesta ei tiedetä paljoakaan, mutta hän näyttäisi jatkaneen isänsä Al-Mu’tasimin viitoittamalla tiellä. Mu’tazila-teologian vastustajia vainonnut mihna-politiikka jatkui entisellään, samoin hoviin muodostunut turkkilaistaustainen eliitti säilytti valtansa. Al-Wathiqin verrattain lyhyeksi jäänyt valtakausi päättyi hänen kuolemaansa. Kalifi ei nimittänyt itselleen seuraajaa.[1]
Muslimihistorioitsija Muhammad ibn Jarir al-Tabarin (838–923) mukaan al-Wathiqin valtakauden merkittäviä tapahtumia olivat virkamiehiin kohdistunut vaino, jonka tarkoituksena oli kerätä rahaa valtion kassaan, nopeasti kukistunut paimentolaiskapina Hejazissa, teologisten vastustajien toimeenpanema epäonnistunut vallankaappausyritys sekä vanginvaihto bysanttilaisten kanssa. Lisäksi al-Tabari kertoo al-Wathiqin vainonneen harhaoppisia ja turvautuneen kuolemansairautensa hoitamisessa astrologiaan.[2]
Islamilainen perimätieto kuvaa al-Wathiqin komeaksi, oppineeksi ja älykkääksi mieheksi, joka suosi tieteitä ja nautiskeli elämästä. Al-Wathiqin tärkein perintö oli Samarran kaupungin vakiinnuttaminen abbasidikalifaatin pääkaupungiksi. Yritykset lisätä kalifin henkilökohtaista valtaa ja vähentää hovipuolueiden mahtia epäonnistuivat. Al-Tabarin mukaan kalifi kärsi vaikeasta turvotuksesta ja kuoli hoitovirheeseen. Epäilyttävien olosuhteiden vuoksi kyseessä on toisinaan spekuloitu olleen harkitun murhan, jonka tarkoituksena oli lopettaa al-Wathiqin käynnistämä valtakamppailu.[3]
Al-Wathiqista tiedetään vähemmän kuin muista aikakautensa kalifista. Hänen valtakaudelleen ei osunut merkittäviä mullistuksia, ja lähteiden puute jättää kalifin henkilökuvan epämääräiseksi. Yleensä hänen arvioidaan olleen vähämerkityksellinen hallitsija. Al-Wathiq esiintyy kuitenkin päähenkilönä vuonna 1786 julkaistussa orientalistisessakauhuromaanissaHirmuvaltias, jossa hänet kuvataan irstaaksi, salatieteitä harjoittavaksi tyranniksi.[4]
Al-Tabarin mukaan al-Wathiqin äiti oli roomalainenorjatar nimeltä Qaratis, joka synnytti hänet matkalla Mekkaan.[5] Syntymävuodeksi annetaan yleensä 812. Al-Wathiqin isä al-Mu’tasim oli tuolloin verrattain vähämerkityksellinen hovin jäsen, eikä al-Wathiqin elämästä tiedetä paljoakaan ennen hänen isänsä valtaannousua.[6]
Al-Mu’tasimista tuli kalifi vuonna 833. Turkkilaistaustainen sotilaseliitti muodosti merkittävän valtakeskittymän hänen hovissaan. Yritykset heikentää turkkilaisten valtaa pääkaupunkia siirtämällä ja hoveihin eristämällä epäonnistuivat, ja heidän valtansa jatkui vielä al-Wathiqin seuraajan al-Mutawakkilin kaudellakin.[7] Al-Tabari kertoo, että kun al-Mu’tasim siirsi hovinsa Samarraan 838, hän jätti 24-vuotiaan al-Wathiqin hallitsemaan Bagdadia. Al-Wathiq saattoi vuonna 838 isänsä edustajana Babak-nimisen kapinallisen kahleissa Samarraan. Vuonna 841 hänen mainitaan vieneen vangitulle kenraali al-Afshīnille kulhollisen hedelmiä. Al-Afshīn kieltäytyi kuitenkin syömästä hedelmää, koska aavisti sen olevan myrkytetyn, ja vaati kalifia lähettämään toisen, luotettavamman lähettilään.[6]
Yleisesti ottaen al-Wathiq vaikuttaisi nauttineen isänsä luottamusta ja saaneen toimittaakseen tärkeitä valtiollisia tehtäviä. Hän osallistui aktiivisesti hovin toimintaan ja asui aivan palatsin kupeessa. Sotilaallisiin toimiin hän ei sen sijaan osallistunut, mikä merkitsee huomattavaa aukkoa hänen ansioluetteloonsa. Ei tiedetä, oliko edellinen kalifi nimittänyt al-Wathiqin seuraajakseen. Nopea ja kitkaton vallanvaihto viittaisi kuitenkin siihen, että näin oli. Luottamustoimista saamansa kokemuksen myötä al-Wathiqilla oli hyvät edellytykset menestyksekkääseen hallitsemiseen.[8]
Hallituskausi al-Tabarin mukaan
Valtaannousu
Al-Mu’tasim kuoli 26. joulukuuta 841, ja al-Wathiq vannoi valansa vielä samana päivänä. Valtakauden kaksi ensimmäistä vuotta olivat tapahtumaköyhiä lukuun ottamatta vuoden 843 hadžin aikaan Mekassa tapahtunutta huomattavaa hintojen nousua sekä pyhiinvaeltajia kiusannutta huonoa säätä. Pyhiinvaeltajia myös kuoli kivivyöryjen seurauksena.[9]
Islamilaisen ajanlaskun vuonna 229 (syyskuusta 843 syyskuuhun 844) al-Wathiq alkoi syyttää virkamiehiään vehkeilystä ja vangitutti heitä. Syytettyjä kidutettiin ruoskimalla ja heille määrättiin jopa miljoonan dinaarin sakkoja. Lisäksi heidän omaisuuttaan takavarikoitiin.[10] Erään syytetyistä al-Wathiq kuitenkin armahti ja palautti entiseen asemaansa tämän osoitettua nöyryyttä ja yhteistyöhalua. Al-Tabarin mukaan kalifi perusteli toimintaansa isoisänsä Harun al-Rašidin esimerkillä: Harun oli siirtänyt hovissa vaikuttaneet barmakidit syrjään näiden liiallisen vaikutusvallan vuoksi.[11]
Kapina Hejazissa
Keväällä 845 arabiheimot kapinoivat Medinan ympäristössä. Kapina sai alkunsa Banu Sulaym -paimentolaisten ja muiden heimojen välisestä, kaupankäyntiä ja hinnoittelua koskevasta riidasta. Riidat eskaloituivat kuolemantapauksiin johtaneiksi kahakoiksi, jolloin Medinan kuvernööri lähetti 200 kalifin armeijaan kuulunutta ratsumiestä sekä paikallisia vapaaehtoisia rauhoittamaan tilannetta. Paimentolaiset olivat haluttomia taistelemaan, mutta kuvernöörin armeija hyökkäsi silti heidän kimppuunsa, jolloin heimolaiset hakivat autiomaasta täydennyksiä. Medinalaisten armeija tuhoutui lähes täydellisesti, ja heimolaiset alkoivat ryöstellä Mekkaa ja Medinaa.[12]
Al-Wathiq lähetti turkkilaisen kenraalinsa Bugha al-Kabirin kukistamaan kapinaa. Kahakan päätteeksi viitisenkymmentä kapinallista kuoli ja saman verran jäi vangiksi, mikä romahdutti heidän taistelutahtonsa. Bugha tarjosi mahdollisuutta antautua vapaaehtoisesti vangeiksi ja lupasi oikeudenmukaista kohtelua, minkä tarjouksen heimot hyväksyivät. Bugha laski useimmat vapaalle, mutta piti 1 300 vaarallisimmaksi katsomaansa vankeina. Levottomuudet autiomaassa jatkuivat, joten Bugha teki heimoja vastaan uusia, yhtä lailla menestyksekkäitä sotaretkiä aina syyskesään 847 asti. Hänen poissa ollessa Medinaan jätetyt sotavangit yrittivät kuitenkin karata, jolloin kaupunkilaiset surmasivat heidät kaikki.[13]
Vallankaappausyritys Bagdadissa
Muiden aikakautensa abbasidikalifien tavoin al-Wathiq oli mu’taziliitti. Vaikutusvaltainen bagdadilainen uskonoppinut Ahmad ibn Nasr ibn Malik al-Khuzaʿi vastusti kuitenkin muʿtaziliittien ajatusta siitä, että Koraani oli luotu eikä ikuinen, mikä teki hänestä al-Wathiqin vastustajan.[14]
Vuonna 846 Ahmad käynnisti salajuonen, jonka päämääränä oli syrjäyttää kalifi ja hänen turkkilaiset liittolaisensa. Kaappauksen oli määrä alkaa 4. huhtikuuta, mutta osa salaliittolaisista ryhtyi epähuomiossa toimintaan päivää liian aikaisin, jolloin koko juoni paljastui ja salaliittolaiset vangittiin. Al-Wathiq kuulusteli kahlittuja vihollisiaan katselemaan kerääntyneen väkijoukon edessä, mutta ei kysellyt itse kapinasta vaan pelkästään uskonasioista. Kun Ahmad kieltäytyi luopumasta uskostaan, kalifi mestasi hänet omakätisesti. Al-Wathiq ei kuitenkaan onnistunut lyömään Ahmadia kuoliaaksi kerralla, vaan kalifi kenraaleineen joutui iskemään häntä useita kertoja eri puolille ruumista. Teloituksen jälkeen Ahmadin irtileikattua päätä kuljetettiin ympäri Bagdadia ja sen korvaan ripustettiin teksti, joka julisti hänet ”pakanaksi, monijumalaiseksi ja harhaoppiseksi”.[15]
Samana vuonna rosvojoukko murtautui julkisten varojen säilyttämiseen tarkoitettuun aarrekammioon Samarassa. He varastivat 42 000 dirheemiä ja pienen määrän dinaareja. Seurasi säälimätön ajojahti, jonka päätteeksi rosvot otettiin kiinni.[16]
Vanginvaihto bysanttilaisten kanssa
Al-Wathiqin tarsolaiset alamaiset valittivat paikallisten hallitsijoiden väärinkäytöksistä. Al-Wathiq erotti kuvernöörin, mutta määräsi lisäksi Bysantin rajaseudulla sijaitsevien kaupunkien asukkaat kuulusteltaviksi. Neljä heistä kiisti Koraanin olevan luodun, jolloin heidät mestattiin. Samoihin aikoihin keisari Mikael III:n lähettiläät saapuivat kalifin hoviin ja tarjoutuivat vaihtamaan abbasidien kristittyjä vankeja vastaavaan määrään bysanttilaisten vangitsemia muslimeja. Vaihdon mahdollistamiseksi al-Wathiq määräsi ostettavaksi kaikki saatavilla olevat mamelukkiorjat, sillä bysanttilaiset eivät hyväksyneet vanhuksia eivätkä lapsia. Mamelukkeja ei kuitenkaan ollut riittävästi, joten myös naisia ja vanhuksia oli tuotava paikalle.[17]
Rajakaupunkien uusi kuvernööri lähetettiin olemaan läsnä vanginvaihdossa. Al-Wathiqin määräyksestä vain ne vangit, jotka tunnustivat Koraanin olevan luodun, tuli vapauttaa. Harhaoppiset piti jättää bysanttilaisten käsiin, mutta jokaiselle oikeauskoiselle tuli antaa dirheemi. Vanginvaihto tapahtui vuosina 845–846 ja sujui suunnitellusti. Vapautettuja muslimeja oli 4 362, joukossa myös muutamia orjuutensa aikana kristinuskoon kääntyneitä.[18]
Vanginvaihdon ajaksi oli solmittu 40-päiväinen aselepo. Sen päätyttyä koitti talvi ja muslimit lähtivät ryöstöretkelle bysanttilaisten maille. Sade ja lumi vaikeuttivat sotaretkeä: 500 miestä hukkui tai surmattiin ja 200 jäi vangiksi. Bysanttilaiset tekivät kostoretken, jolloin 7 000 miehen vahvuinen muslimiarmeija vetäytyi mukanaan 1 000 bysanttilaisilta ryöstettyä lehmää ja 10 000 lammasta. Al-Wathiq oli kuitenkin vihainen raskaista tappioista ja voimakkaan armeijan nöyryyttävästä paosta, joten tienoo sai jälleen uuden kuvernöörin.[19]
Kuolema
Kesällä 847 al-Wathiq sairastui ankaraan vatsanseudun turvotukseen, joka esti häntä toimittamasta julkisia velvollisuuksiaan.[20] John P. Turnerin mukaan taudinkuva muistutti maksakirroosin tai sokeritaudin oireita.[21] Kalifi kutsui luokseen astrologeja, jotka ennustivat, että hän eläisi vielä 50 vuotta. 9. elokuuta sairautta alettiin hoitaa kuumassa uunissa istuttamisella. Kuumuus helpotti oireita, jolloin kalifi vaati lämpötilaa nostettavaksi. Seuraavana päivänä näin meneteltiinkin, minkä lisäksi al-Wathiq istui uunissa aiempaa kauemmin. Kalifin seuralaiset luulivat ensin hänen pyörtyneen ja asettivat hänet paareille lepäämään. Kun hänen päänsä retkahti ja iskeytyi paareihin, visiirit tajusivat hänen kuolleen.[20]
Al-Tabari kertoo myös toisen version al-Wathiqin kuolemasta. Sen mukaan kalifilla oli hoitonsa viimeisenä päivänä vain yksi seuralainen. Kun seuralainen näki kalifin kuolevan, hän ojentautui sulkemaan vainajan silmät ja valmisti ruumiin hautausta varten. Kalifi oli kuollessaan joko 32- tai 36-vuotias. Astrologien ennustuksesta oli tuolloin kulunut kymmenen päivää.[20]
Al-Wathiq haudattiin palatsiinsa. Uudeksi kalifiksi aiottiin ensin hänen keskenkasvuista poikaansa Muhammadia, mutta tämä todettiin nopeasti liian nuoreksi tehtävään. Hovimiehet harkitsivat tämän jälkeen useita ehdokkaita ennen kuin päätyivät al-Wathiqin veljeen al-Mutawakkiliin.[22]
Jälkimaine
Al-Wathiqin mittavat rakennushankkeet muuttivat Samarran sotilasleiristä aidoksi kaupungiksi. Kauppapaikkoja laajennettiin, satamaa paranneltiin ja kaupunkiin rakennettiin al–Hāruni-niminen palatsi. Rakennustyöt osoittivat, että Samarran asema valtakunnan uutena keskuksena oli pysyvä. Todelliseen kukoistukseensa kaupunki kohosi kuitenkin vasta al-Mutawakkilin massiivisten laajennustöiden myötä.[23]
Al-Tabari kuvailee al-Wathiqia vaaleaihoiseksi, punakaksi ja komeaksi mieheksi, joka oli keskimittainen ja lihaksikas. Hänen vasen silmänsä oli halvaantunut ja siinä oli valkoinen täplä. Al-Wathiq piti musiikista ja oli avokätinen niitä kohtaan, jotka häntä ilahduttivat.[24] Myöhempien lähteiden mukaan al-Wathiq oli älykäs ja oppinut mies, joka alkoi hieman ennen kuolemaansa katua harhaoppisiin kohdistamaansa vainoa. Al-Masudi mainitsee hänen suosineen tieteitä ja kannustaneen lääkäreitä väittelyihin. Toisaalta kalifin kerrotaan olleen iloluontoinen ja nauttineen laulusta ja tanssista. Hän mielistyi nuoruudessaan juopotteluun, ja tämä tapa jatkui valtaannousun jälkeenkin.[25]
Al-Wathiqin kerrotaan olleen kiinnostunut Luolan suurasta (Al-Kahf, suura 18), jossa mainitaan Googin ja Maagogin pidättelemiseksi rakennettu muuri ja viitataan kristillisen kansanperinteeseen seitsemästä unikeosta. Ibn Khordadbehin (820–912) ja Al-Maqdisin (945/946–991) kertoman tarinan mukaan al-Wathiq näki maailmanloppua enteilevän unen, jossa Googia ja Maagogia pidättelevä portti avautui. Kalifin lähettämä retkikunta totesi, että porttiin oli todella ilmaantunut pieni murtuma mutta se oli muutoin entisellään. Tarina kuvaa kalifin intuition oikeana, mutta osoittaa samalla, että hänen valppautensa ansiosta elämä saa jatkua. Samoin kalifi lähetti kuuluisan matemaatikon Al-Khwarizmin johtaman retkikunnan tutkimaan luolaa, jossa unikeot legendan mukaan olivat nukkuneet. Tällaiset toimet olivat mahdollisesti keino uskonnollisen vaikutusvallan lisäämiseksi.[26]
Selvästi al-Wathiqia myöhäisempi, al-Khatib al-Baghdadin (1002–1071) välittämä perimätieto väittää kalifin kuolleen rauhallisen ja luonnollisen kuoleman, joka johtui onnettaren oikuista. Kun kalifin kuollut ruumis odotti hautausvalmisteluja, rotta repäisi irti hänen tuikeasta katseestaan tunnetun silmänsä ja luikki pakoon se muassaan. Toisin kuin al-Tabarin kertomus, al-Khatibin versio sulkee murhan mahdollisuuden pois. Al-Khatib myös vähättelee al-Wathiqin roolia Ahmadin teloituksessa.[27]
Länsimaisia näkemyksiä
”Vathek ja Carathis ennustavat tähdistä.” Eurooppalainen näkemys al-Wathiqista ja hänen äidistään. A. H. Torrieren kuvitusta William BeckfordinHirmuvaltiaaseen (1786).
Al-Wathiq on jäänyt tutkimuskirjallisuudessa paljolti huomiotta. Useimmat kuvaukset hänen hallituskaudestaan keskittyvät mihna-politiikan harjoittamiseen. Perinteisen näkemyksen mukaan al-Wathiq ensin palautti al-Mu’tasimin kauden lopulla laantuneen mihnan takaisin täyteen kiihkoonsa mutta kadotti myöhemmin itsekin kiinnostuksensa aiheeseen.[28]Hugh N. Kennedyn (2004) mukaan tutkimusta vaikeuttaa lähdeaineiston vähäisyys: yhdestäkään aikakauden kalifista ei tiedetä niin vähän kuin al-Wathiqista, eikä hänestä siksi ole mahdollista muodostaa mielekästä henkilökuvaa. Kennedy arvioi al-Wathiqin olleen isäänsä heikkotahtoisempi hahmo, joka jatkoi edeltäjänsä politiikkaa ilman merkittäviä muutoksia.[29]
Joel L. Kraemer (1989) kuvailee al-Wathiqin ja hänen seuraajansa al-Mutawakkilin hallituskausia epävakaaksi ajaksi, jota leimasivat valtakunnan sydänalueita häirinneet levottomuudet sekä syrjäseuduilla tapahtuneet vakavat kapinat. Kapinoiden välitön kukistaminen paikallisten varuskuntien turvin yleensä epäonnistui, jolloin paikalle piti lähettää keskushallinnon joukkoja. Al-Wathiqin virkamiehiin kohdistama vaino oli joidenkin lähteiden mukaan juoni, jonka tarkoituksena oli kerätä rahaa turkkilaisten joukkojen palkkojen maksuun. Kraemer pitää tätä uskottavana, mutta yhtä lailla mahdollista on, että kalifin pyrkimyksenä oli vainollaan heikentää turkkilaisten valtaa hovissa – monet syytetyistä olivat juuri heidän palveluksessaan. Mikäli näin oli, toimenpiteellä ei saavutettu pysyviä tuloksia ja se jäi lajissaan ainoaksi.[30]
Turnerin (2013) mukaan al-Wathiqin hallituskausi oli lyhyt, vaiheikas ja arvoituksellinen. Hänen mukaansa kalifin harjoittama mihna tulee nähdä poliittisen valtakamppailun välineenä, ei irrationaalisena terrorina. Kaikki al-Wathiqin merkittävät toimet – virkamiesten ja harhaoppisten vaino sekä Samarran vakiinnuttaminen pääkaupungiksi – osoittivat järjestelmällistä pyrkimystä heikentää hovipuolueiden valtaa ja laajentaa kalifin liikkumatilaa päätöksenteossa. Kuoliaaksi paistuminen uunissa herättää epäilyksen siitä, että kalifin toimet olivat liiankin menestyksekkäitä ja että kyseessä oli tahallinen juoni hallitsijan murhaamiseksi. Ahmadin haparoiva ja tarpeettoman verinen teloitus oli Turnerin mukaan al-Wathiqille nöyryytys, sillä aseiden kömpelö käsittely osoitti, ettei hänestä ollut sotilaaksi. Vain turkkilaisten kenraalien väliintulolla vältettiin tilanne, jossa silvottu Ahmad olisi joutunut kitumaan väkijoukon seuratessa irvokasta näytelmää sivusta.[31]
Euroopassa al-Wathiq tuli tunnetuksi ranskalaisen Bibliothèque orientale -tietosanakirjan (1697) myötä. Sen mukaan al-Wathiq vainosi uskonnollisia vastustajiaan mutta oli muuten vapaamielinen ja suosi oppineisuutta sekä eritoten astrologiaa. Hakusanan mukaan al-Wathiq söi ja joi liiaksi ja nautiskeli naisseurasta. Teos kertoo al-Wathiqista myös fantastisia tarinoita, kuten kuvauksen ”hirvittävästä silmästä”, jonka katse oli niin pelottava, että se saattoi kaataa aikuisen miehen. Kalifin kuoltua kärppä livahti kasvoja peittävän kankaan alle ja vei hirvittävän silmän mukanaan.[32] Englantilainen kirjailija William Beckford kirjoitti Bibliothèque orientalen pohjalta tapahtumiltaan enimmäkseen fiktiivisen kauhuromaanin Hirmuvaltias (Vathek, 1786).[33] Al-Wathiq kuvataan siinä islamia rienaavaksi, irstaaksi ja julmaksi tyranniksi, joka solmii liiton paholaisen kanssa. Myös kalifin äiti Qaratis esiintyy tarinassa mustaa magiaa harjoittavana noita-akkana. Uunin sijaan Beckfordin al-Wathiq päätyy lopulta helvettiin, jossa hänen rinnassaan palaa ikuinen tuli.[34]
Irwin, Robert: The Arabian Nights. A Companion. London & New York: Tauris Parke Paperbacks, 2017 (1. laitos 1994). ISBN 978-1-86064-983-7(englanniksi)
Kennedy, Hugh: The Prophet and the Age of the Caliphates. The Islamic Near East from the 6th to the 11th Century. (Toinen laitos) Harlow: Longman, 2004. ISBN 978-0-582-40525-7Google-kirjat (viitattu 15.12.2019). (englanniksi)
Kraemer, Joel L.: The History of al-Tabari – Volume XXXIV: Incipient Decline. (Kraemerin kääntämä ja huomautuksin varustama laitos. Toimittanut Ehsan Yar-Shater) Albany: State University of New York Press, 1989. Virhe: Virheellinen ISBN-tunnisteTeoksen verkkoversio (PDF) (viitattu 14.12.2019). (englanniksi)
Netton, Ian Richard: ”Al-Wathiq, Harun B. al-Mu’tasim, Abu Ja’far (AD 842-7)”, Encyclopedia of Islamic Civilization and Religion, s. 681. New York: Routledge, 2008. ISBN 978-0-7007-1588-6(englanniksi)
Turner, John P.: The Enigmatic Reign of al-Wāthiq (r. 227/842-232/847). Teoksessa Bernards, Monique (toim.): Abbasid Studies IV. Occasional Papers of the School of Abbasid Studies, s. 218–231. Gibb Memorial Trust, 2013. ISBN 978-0-90609498-3Google-kirjat (viitattu 15.12.2019). (englanniksi)
↑Kraemerin (1989, s. v–vi, xi–xxiv) mukaan al-Tabaria pidetään yleisesti ”tärkeimpänä islamilaisen maailman tuottamana yleishistoriallisena esityksenä”. Al-Tabari oli syntynyt al-Wathiqin elinaikana ja kirjoitti tämän valtakaudesta aikalaistodistuksiin perustuen. Näin ollen hänen selontekonsa muodostaa myös tämän artikkelin pohjan.
↑Kraemer 1989, s. 52–57, 61–64; Turner 2013, s. 218–231.
↑Turner 2013, s. 218; Kennedy 2004, s. 166, 184; Irwin 1994, s. 15, 251.
Tayeb El-Hibri: The Image of the Caliph al-Wāthiq: A Riddle of Religious and Historical Significance. Quaderni di Studi Arabi, 2001, 19. vsk, s. 41–60. Venetsia: Istituto per l’Oriente C. A. Nallino. JSTOR. Viitattu 14.1.2020. (englanniksi)
Zetterstéen, K.V., Bosworth, C.E. & van Donzel, E.: al-Wāt̲h̲iḳ Bi ’llāh. Teoksessa Bearman, P. J. & Bianquis, Th. & Bosworth, C. E. & van Donzel, E. & Heinrichs, W. P. (toim.): Encyclopaedia of Islam, s. 178. (New Edition, Volume XI) Leiden: Brill, 2002. ISBN 90-04-12756-9Verkkoversio (viitattu 14.1.2020). (englanniksi)
