Aitutaki on atolliTyynellä valtamerellä. Se kuuluu Cookinsaariin ja sijaitsee pääsaaresta Rarotongasta noin 200 kilometriä pohjoiseen. Atolli on osa Cookinsaarten eteläistä saariryhmää. Aitutakilla oli 1 782 asukasta vuoden 2021 väestönlaskennassa.[1]
Aitutakin atolli on kolmion muotoinen, ja se koostuu kolmesta alkuperältään vulkaanisesta ja kahdestatoista koralleista muodostuneesta saarekkeesta.[2] Matkaa Aitutakille Cookinsaarten pääsaari Rarotongalta kertyy 277 kilometriä, ja se on Rarotongan lähin naapurisaari. Atollin pinta-ala on 18,3 neliökilometriä[1]. Kolmionmuotoisen saaren reunat ovat noin 11 kilometriä pitkät. Pieniä asumattomia särkkiä kutsutaan nimellä motu. Atollin keskellä olevassa laguunissa tavataan muun muassa jättiläissimpukoita, papukaijakaloja ja erilaisia koralleja[3].
Matkailu
Aitutakia lähellä sijaitsevalla laguunilla voi sukeltaa tai meloa. Matkailijoilla on myös mahdollisuus purjehtia tai risteillä saaren ympäri.[4]
Historia
Eri legendojen mukaan Aitutakin ensimmäiset asukkaat tulivat joko Ra'iateasta tai Tubuailta, jotka molemmat sijaitsevat nykyisessä Ranskan Polynesiassa. Ensimmäinen eurooppalainen, joka havaitsi atollin oli HMS Bountyn kapteeni William Bligh, joka löysistä 11. elokuuta 1789. Kuuluisaksi tullut kapina aluksella tapahtui 17 päivää myöhemmin. Vuonna 1821 saarelle saapui lähetyssaarnaaja John Williams mukanaan käännynnäisiä Tahitilta. Hän lähti myöhemmin saarelta, mutta jätti tahitilaiset huolehtimaan saarelaisten käännyttämisestä. Charles Darwin kävi atollilla vuonna 1835 ollessaan mukana HMS Beaglellä. Toisen maailmansodan aikana atollille tuli amerikkalaisia, jotka rakensivat lentokentän atollille. Lentokenttä oli vuoteen 1974 saakka Cookinsaarten suurin.[5] Vuonna 2010 trooppinen hirmumyrsky Pat aiheutti tuhoa saarella[6].
Lähteet
Lonely Planet Rarotonga & the Cook Islands. Lonely Planet Publications, 1998. ISBN 0864425538(englanniksi)