Ahvenanmaan kongressi

Ruotsin kuningas Kaarle XII ja hänen luotettunsa Georg Heinrich von Görtz.

Ahvenanmaan kongressi tarkoittaa Ruotsin ja Venäjän suuren Pohjan sodan aikana vuosina 1718–1719 Ahvenanmaalla käymiä tuloksettomia rauhanneuvotteluja,[1] joilla yritettiin saada aikaan erillisrauha Ruotsin ja Venäjän välille.[2]

Neuvottelut

Neuvotteluja käytiin aluksi toukokuusta joulukuuhun 1718, mutta ne keskeytettin Ruotsin kuninkaan Kaarle XII:n kuoltua. Ne jatkuivat helmikuusta syyskuuhun 1719. Venäjää edustivat kongressissa kenraali Jacob Bruce, saksalainen diplomaatti Andrei Osterman ja vuoden 1719 aikana myös Pavel Jagužinski, Ruotsia puolestaan kreivi Carl Gyllenborg, saksalainen paroni Georg Heinrich von Görtz (vuonna 1718) ja kreivi Johan Lillienstedt (vuonna 1719).[3] Neuvottelut käytiin Lövön kylässä Vårdössä.[2] Turusta Tukholmaan kulkeneen suuren postitien puolivälissä sijainnutta Lövötä ehdottivat kokouspaikaksi venäläiset.[4]

Ruotsin alkuperäinen pääneuvottelija Görtz viivytti kongressin aloitusta saapumalla paikalle vasta toukokuussa 1718, vaikka Venäjän edustajat olivat odotelleet Turussa jo tammikuusta alkaen, ja hän venytti neuvotteluja pelatakseen aikaa samalla kun lähetteli Kaarle XII:lle harhaanjohtavan optimistisia raportteja neuvotteluiden kulusta. Kaarle XII:n kuoltua Görtz vangittiin ja teloitettiin Ruotsissa neuvottelujen ollessa tauolla.[5]

Venäjä ehdotti rauhansopimusta, jossa se olisi saanut Inkerin, Karjalan, Liivinmaan ja Vironmaan mutta palauttanut miehittämänsä Suomen Ruotsille, ja uusi raja olisi kulkenut Kymijoelta Savonlinnaan. Ruotsi vaati kompensaationa alueita Venäjän liittolaiselta Tanskalta, aluevaihtoja Preussin ja Mecklenburgin kanssa sekä Stanisław Leszczyńskin palauttamista Puola-Liettuan valtaistuimelle.[3] Syyskuussa 1718 laaditussa sopimusluonnoksessa Venäjä olisi pääosin saanut vaatimansa alueet ja tukenut vastineeksi Ruotsia Norjan valloittamisessa Tanskalta.[2] Sopimusta ei kuitenkaan allekirjoitettu Kaarle XII:n vastustuksen vuoksi.[2][5] Hän halusi ilmeisesti valloittaa Norjan omin päin ja jatkaa sen jälkeen sotaa Venäjää vastaan saadakseen paremmat rauhanehdot.[6][5] Lopulta neuvottelut päättyivät tuloksettomina.[2]

Neuvotteluihin toivat lisäväriä kiistat Ruotsin kruununperimyksestä. Lapsettoman Kaarle XII:n seuraajan asemasta kilpailivat hänen lankonsa Fredrik Hesseniläinen (myöhemmin Fredrik I) ja sisarenpoikansa Holstein-Gottorpin herttua Kaarle Fredrik. Holsteinilaisten ulkopolitiikka keskittyi Tanskan vastustamiseen, kun taas hesseniläiset olivat ennen kaikkea venäläisvastaisia.[2]

Suuri Pohjan sota päättyi Uudenkaupungin rauhaan vuonna 1721.[7]

Paikallinen vaikutus Ahvenanmaalla

Puolitoista vuotta jatkunut kongressi oli Ahvenanmaan kaikkien aikojen suurin poliittinen tapahtuma. Lövön kylän luonnonsatamaa rakennettiin suuremmaksi ja diplomaatteja varten rakennettiin uusia rakennuksia. Ahvenanmaan taloja oli paljon tyhjillään, sillä ahvenanmaalaiset olivat paenneet sotaa manner-Ruotsiin jo vuonna 1714. Niinpä työväkeä tuotiin Suomen puolelta.[4] Hienoja asuintaloja purettiin muualta Ahvenanmaalta ja pystytettiin uudelleen Lövöhön. Ruotsalaiset neuvottelijat asutettiin kylän eteläosaan, venäläiset pohjoisosaan. Molemmilla puolilla järjestettiin näyttäviä juhlia, joilla osoitettiin omaa valtaa ja varakkuutta.[8] Kaikkiaan kongressi työllisti yli kaksituhatta henkeä.[4]

Lähteet

  1. ↑ Wiberg, Matti: Politiikan sanakirja : inhorealistin versio, s. 12. (Toimittanut Kalevi Koukkunen) Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Siltala, 2011. ISBN 978-952-234-048-1
  2. ↑ a b c d e f Ålandskongressen hakuteoksessa Uppslagsverket Finland (2012). (ruotsiksi) Viitattu 9.9.2023.
  3. ↑ a b Аландский конгресс 1718–19 (venäjäksi) Большая российская энциклопедия. Viitattu 9.9.2023.
  4. ↑ a b c När storpolitiken kom till Lövö 2010. Ålandstidningen. Arkistoitu 15.12.2013. Viitattu 15.12.2013. (ruotsiksi)
  5. ↑ a b c Sven Grauers: Georg Heinrich Goertz, von (ruotsiksi) Svensk Biografiskt Lexikon (1967–1969), Ruotsin valtionarkisto. Viitattu 11.9.2023.
  6. ↑ Ilkka Mäntylä: ”Suurvaltakausi”, s. 267 teoksessa Suomen historian pikkujättiläinen. WSOY, Helsinki 2002.
  7. ↑ Uudenkaupungin rauha, Uusikaupunki.fi (Arkistoitu – Internet Archive)
  8. ↑ Magnus Magnusson: Historia om Stora och Lilla ofreden Kapitel 1. Arkistoitu 15.4.2017. Viitattu 15.12.2013. (ruotsiksi)