Ahlaisten vanha kirkko oli 120 metrin päässä nykyisen Ahlaisten kirkon koillispuolella sijainnut puukirkko, joka valmistui 1693 ja purettiin vuoteen 1840 mennessä.^[1]

Ulvilan seurakuntaan perustettiin Ahlaisten kappeliseurakunta 1691, mutta omaa pappia kappelilla ei ollut, vaan asukkaiden oli edelleen käännyttävä Ulvilan kirkkoherran tai Porin kappalaisen puoleen. Ahlaislaiset saivat luvan oman kirkon rakentamiseen 1691 ja vuoteen 1693 mennessä se valmistui Alakylän taloryhmän läheisyyteen kylän halki kulkeneen harjun päälle. Kirkko ei ollut Ahlaisten ensimmäinen uskonnonharjoittamista varten pystytetty rakennus, sillä Kappeliluodolla oli ollut vaatimaton kappeli, jota käyttivät etenkin kalastajat ja merenkulkijat.^[1]

Ahlaisiin nimitettiin oma kappalainen 1693, mutta tämän oli hoidettava kirkollisia toimituksia myös Noormarkussa, mikä herätti yleistä tyytymättömyyttä. Isonvihan (1713–1721) aikana kirkko vaurioitui pahoin ja rauhan koittaessa se näytti melkein rauniolta. Seurakuntalaiset pyysivät apua pitäjältään ja hiippakunnaltaan, mutta vielä 1730-luvun lopulla asiaa puitiin käräjillä. Käräjäyleisö suositteli kolehtien keräämistä kirkon kunnostamiseen ja hiippakunnan papisto liitti asian valtiopäivävalitukseensa. Piispan luvalla seurakunta sai myydä tarpeettomiksi katsottuja esineitä korjauksen rahoittamiseksi.^[1]

Kirkon kunto oli alati huolenaiheena ja 1750-luvulla alettiin suunnitella sen perusteellista korjaamista. Heinäkuussa 1755 kirkko tarkastettiin ja havaittiin sen tarvitsevan 5 687 kuparitaalarin arvoiset korjaukset. Vuonna 1757 sattui välikohtaus, jonka perussyynä oli kirkonpenkkien surkea kunto. Useaa renkiä näet syytettiin käräjillä kirkossa metelöinnistä ja saarnan häirinnästä. Juho Niilonpoika oli saapunut jumalanpalvelukseen sen alkamisen jälkeen ja istuutunut rengeille varatulle penkille, jolla istui jo kymmenen renkimiestä. Penkki romahti lisäpainosta kesken saarnan ja kaikki istujat rojahtivat lattialle. Käräjillä rengit selittivät, ettei penkkiä ollut kiinnitetty sen paremmin lattiaan kuin seinäänkään ja muista penkeistä puuttui suurin osa laudoista, eikä tapahtumaa heidän mielestään voinut pitää tahallisena. Syytteen kiistämisestään huolimatta rengit tuomittiin sakkoihin.^[1]

Puukirkon huonoa kuntoa käsiteltiin 1782 piispantarkastuksessa ja ahlaislaiset lupautuivat rakennuksen korjaamiseen tai uuden kirkon rakentamiseen. Rovasti Mikael Lebell otti asian esiin useassa seuraavan vuoden pitäjänkokouksessa, mutta seurakuntalaiset toivoivat hankkeen siirtämistä isonjaon valmistumiseen saakka. Asia hautautui useaksi vuodeksi ja vasta 1795 uuden kirkon rakennustyö alkoi. Ahlaisten kirkko valmistui 1796.^[1]

Vanhaa kirkkoa ei heti purettu. Ränsistyneessä rakennuksessa ei enää 1830-luvulla ollut ikkunoita eikä lattiaa, mutta sitä käytettiin vielä silloin tällöin hautausten järjestämisessä. Piispa ja rovasti kehottivat purkamaan kirkkomaan rumennuksen, mutta vasta 1837 siitä otettiin puutavaraa hautausmaan aidan uusimiseen. Purkutyöt valmistuivat vuoteen 1840 mennessä.^[1]

Ahlaisten ensimmäisen kellotapulin rakentamisajankohtaa ei tiedetä, mutta 1810-luvun alussa se oli niin hatarassa kunnossa, että sen pelättiin vahingoittavan kulkijoita. Se oli ilmeisesti rakennettu Ahlaisten vanhan kirkon tarpeisiin ja 1815 ahlaislaiset esittivät uuden tapulin rakentamista. Uusi tapuli oli entisen kaltainen hirsirakennelma eli teline, jonka varaan oli ripustettu kaksi kirkonkelloa. Kellotapulia pidettiin kovin heikkona ja jo 1830-luvulla alettiin puuhata paremman rakentamista. Nykyinen arkkitehti Carl Ludvig Engelin suunnittelema kellotapuli valmistui 1834.^[1]