Claudiuksen kuoltua Agrippina tekee pojastaan Nerosta keisarin. Kun Nero hylkää vaimonsa Octavian ja antautuu Poppean vaikutuksen alaiseksi, Agrippina ja Nero riitautuvat ja Nero myrkyttää kilpailijansa Britannicuksen. Agrippina pakenee palatsista ja joutuu Neron järjestämään veneonnettomuuteen. Kun sotilaat saapuvat tappamaan häntä, Agrippina kehottaa heitä rankaisemaan häntä Neron kaltaisen hirviön synnyttämisestä.[1]
Agrippina, Neron äiti on yksi Enrico Guazzonin Cinesille tekemistä historia-aiheisista lyhytelokuvista, jotka sittemmin johtivat vuoden 1913 suurelokuvaan Quo vadis?[2]. Sen tyylissä näkyy vielä teatterin ja ranskalaisten esikuvien vaikutus.[3]Teatterikulisseista oli kuitenkin jo päästy eroon ja avustajoukot olivat entistä suurempia[1].
Elokuva oli menestys sekä Italiassa että ulkomailla[4]. Aikalaiskriitikot kehuivat varsinkin sen lavastusta ja historiallista todenmukaisuutta[1]. Suomessa elokuvaa esitettiin jo parin viikon kuluttua sen ensi-illasta[5][6]. TurkulaisenSosialistin mukaan ”missään tapauksessa ei tämä Nero-kuvaus ole jalostava eikä kehittävä, mutta kyllä pöyristyttävä”[7].
↑ abcdeBernardini, Aldo & Martinelli, Vittorio: Il cinema muto italiano. I film degli anni d’oro. 1911, prima parte, s. 20–22. (Biblioteca di Bianco e Nero) Roma: Nuova ERI, Centro Sperimentale di Cinematografia, 1995. ISBN 88-397-0915-0Teoksen verkkoversio.
↑Moliterno, Gino: Historical Dictionary of Italian Cinema, s. 157–158. Lanham, Toronto, Plymouth: The Scarecrow Press, 2008. ISBN 978-0-8108-6073-5
↑Decadenza e progresso: Verso 'Quo vadis?' Il Cinema Ritrovato. Arkistoitu 20.8.2017. Viitattu 19.8.2017.
↑Pomeroy, Arthur J. (ed.): A Companion to Ancient Greece and Rome on Screen, s. 46. Hoboken: Wiley Blackwell, 2017. ISBN 9781118741351