Afytiin kaupunki sijaitsi Pallenen niemen (nyk. Kassándra) itärannikolla Toronenlahden rannalla.[3][6][7] Niemi on läntisin nykyisin Chalkidikína tunnetun niemimaan niemistä, mutta antiikin aikana se ei kuulunut Khalkidiken alueeseen, josta koko niemimaa on saanut nykyisen nimensä.[8] Afytiistä pohjoiseen sijaitsi Poteidaia ja kaakkoon Neapolis. Kaupungista lounaaseen niemen toisen puolen rannalla sijaitsi Sane.[6]
Afytiin kaupunki sijoitetaan siitä nimensä ottaneen nykyisen Áfytoksen kylän paikalle.[4][5] Kaupungilla oli satama, joka on nykyisin liettynyt umpeen.[9] Afytiin kaupunkivaltion hallussa olleen alueen kooksi on arvioitu noin 25–100 neliökilometriä.[1]Aristoteles huomioi, että afytislaisilla oli kullakin vain vähän viljelymaata,[10] toisin sanoen kaupungin alue oli ilmeisesti pieni suhteessa sen väkilukuun.[1] Afytislaisilla oli kaupunkinsa lisäksi kylä nimeltä Khytropolis, joka sijaitsi oletettavasti kaupunkivaltion alueella.[1]
Historia
Afytis oli EuboianEretriasta tulleiden asuttajien perustama siirtokunta, joka perustettiin geometrisen kauden lopulla 700-luvulla eaa.[5]Herodotoksen mukaan Afytis oli yksi kaupungeista, joka antoi joukkoja ja laivoja Kserkseen käyttöön hänen vuoden 480 eaa. hyökkäyksessään Kreikkaan.[2][7]
Afytis tunnettiin antiikin aikana erityisesti Zeus Ammonin pyhäköstä ja sen oraakkelista, joka on ollut olemassa viimeistään klassisella kaudella 400-luvulla eaa.[5] Afytis löi omaa foinikialaisen standardin mukaista hopearahaa 400-luvulla eaa. ja pronssirahaa 300-luvulla eaa.[1] Rahoissa esiintyy ZeusAmmonin pää.[2][3]
Afytiin lyömä pronssiraha.
400-luvulla eaa. Afytis kuului Ateenan johtamaan Deloksen meriliittoon, ja se esiintyy liiton verotusluetteloissa useita kertoja vuosina 452/451–415/414 eaa.[1] Afytis pysyi Ateenan uskollisena liittolaisena, siinä missä seudun muut kaupungit kapinoivat vuonna 432 eaa. Ateenaa vastaan, ja se toimi mainittuna vuonna ateenalaisten tukikohtana. Spartalaiset piirittivät Afytista Lysandroksen johdolla vuonna 405/404 eaa., mutta luopuivat yrityksestä: Pausanias kertoo, että Zeus Ammon ilmestyi Lysandrokselle unessa ja kehotti häntä lopettamaan piirityksen.[1][7][9]
Afytiin valtiomuoto oli mukana Aristoteleen koulukunnan kokoelmassa 158 kaupungin valtiomuodot. Aristoteleen mukaan kaupungin kansalaisuuden ehtona oli 300-luvulla eaa. tietty varallisuustaso, mutta se oli niin alhainen, että köyhätkin täyttivät vaatimuksen.[1][10] Kaupungin kansalaisesta käytettiin etnonyymejä Afytaios (Ἀφυταῖος), Afytieus (Ἀφυτιεύς), Afyteus (Ἀφυτεύς) ja Afytēsios (Ἀφυτήσιος).[3]
Nykyisestä Áfytoksesta on löydetty kaupungin jäänteitä 700-luvulta eaa. klassiselle kaudelle. Afytiin kaupunki on ollut linnoitettu muurein, jotka ajoitetaan klassiselle kaudelle. Löydöksiin lukeutuu myös 500–400-luvuille eaa. ajoitettuja hautoja.[1]
Afytis tunnettiin ennen kaikkea sen lähellä sijainneesta Zeus Ammonin pyhäköstä.[3][11] Sen rauniot sijaitsevat nykyisessä Kallithéan kylässä Áfytoksesta noin 2,5 kilometriä eteläkaakkoon. Pyhäkköön kuului doorilaista tyyliä edustanut temppeli, joka ajoitetaan 300-luvun eaa. jälkimmäiselle puoliskolle.[1][5]
Heti pyhäkön lounaispuolella sijaitsi Ksenofonin mainitsema Dionysokselle ja nymfeille omistettu pyhäkkö. Se oli Zeus Ammonin pyhäkköä varhaisempi ja ajoitetaan 400-luvulle eaa. Pyhäkköön liittyi tippukiviluola. Ksenofon kertoo, että Spartan kuningas Agesipolis halusi itsensä siirrettävän Dionysoksen pyhäkköön ennen kuolemaansa, haavoituttuaan vakavasti Toronea piirittäessään vuonna 381 eaa.[1][3][5][9][12]
Afytiin pyhäköt tuhottiin 300-luvulla ja niiden paikalle rakennettiin basilikakirkko.[5]
Lähteet
↑ abcdefghijklHansen, Mogens Herman & Nielsen, Thomas Heine: ”563. Aphytis”, An Inventory of Archaic and Classical Poleis. (An Investigation Conducted by The Copenhagen Polis Centre for the Danish National Research Foundation) Oxford: Oxford University Press, 2004. ISBN 0-19-814099-1
↑ abcStillwell, Richard & MacDonald, William L. & McAllister, Marian Holland (toim.): ”APHYTIS Chalkidike, Greece”, The Princeton Encyclopedia of Classical Sites. Princeton, N. J.: Princeton University Press, 1976. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
↑ abcdefSmith, William: ”Aphytis”, Dictionary of Greek and Roman Geography. Boston: Little, Brown and Company, 1854. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
↑ abc”50 D4 Aphytis”, Barrington Atlas of the Greek and Roman World. Princeton University Press, 2000. ISBN 978-0691031699
↑ abcdHerodotos: Historiateos 7.123: Thukydides: Peloponnesolaissota 1.64; Strabon: Geografika VII s. 330.
↑Flensted-Jensen, Pernille: ”The Chalkidic Peninsula and Its Regions”. Teoksessa Flensted-Jensen, P. (ed.): Further Studies in the Ancient Greek Polis, s. 120–131. (Papers from the Copenhagen Polis Centre 5. Historia Einzelschriften 138) Stuttgart: Franz Steiner Verlag, 1999. ISBN 3-515-07607-7