Adenan kulttuuri oli itäisessä Yhdysvalloissa 1000–100 eaa. vallinnut muinainen intiaanikulttuuri, jonka ihmiset rakensivat suuria maakumpuja hautakummuiksi. Kumpujen lisäksi Adenan kulttuurin intiaanit tekivät ylhäältä katsoen neliön, ympyrän, viisikulmion ja joskus myös mäenharjojen reunojen muotoisia maavalleja[1].
Näihin aikoihin itäisessä Pohjois-Amerikassa vallitsi itäisen metsämaan perinteen alkuvaihe. Silloin osa vuodesta asuttiin suurissa kylissä, ja joinakin vuodenaikoina tehtiin ravinnonkeruuleirejä lähialueille.[2]
Adenan kulttuurin alkuperä on tuntematon. Siihen liittyi maanviljelyä, saviastioita ja laajaa kauppaa.
Saviastiat eivät olleet taitavasti tehtyjä. Adenan ajan piippuja on löydetty.
Kuparia saatiin Suurten järvien läheltä ja kotiloita Meksikonlahdelta. Adenan kulttuurin taantuminen liittyy Hopewellin kulttuurin nousuun.[3] Hautaesineistä kertoo, että yhteiskunnassa oli varallisuus- ja asemaeroja. Luultavasti mahtisuvut hallitsivat Adenan asutuskeskuksia[4].
Adenan löytöpaikoja on ainakin 2 000 Ohiossa ja tähän rajoittuvissa osissa Länsi-Virginiaa, Pennsylvaniaa, Kentuckya ja Indianaa[1].
Joitain pieniä Adenan ajan kumpuja on rakennettu maavallien ympärömiksi, ja ne lienee tehty yksittäishaudoiksi.
Monia Adenan kumpuja näyttää käytetyn hautoina pitkän ajan kuluessa. Ensimmäiset kuvakummut lienevät Adenan ajalta[1]. Käärmeen muotoinen Serpent Mound lienee tehty noin 300 eaa.
Historia
Adenan kulttuuri syntyi Ohiojoen laaskossa noin 1100–700 eaa. Pohjana oli ehkä aiempi arkaainen viljely,
Glacial kame ja punaokrakompleksi.