Abu Talib mainitaan historiallisissa lähteissä ensimmäisen kerran vasta 800-luvulla, jolloin hänestä kerrotaan yksityiskohtaisesti Ibn Hishamin tekemässä profeetta Muhammedin elämäkerrassa.[1] Tämä on herättänyt kysymyksiä Abu Talibin historiallisuudesta, ja jotkut orientalistit pitävätkin häntä keksittynä hahmona. [2]
Abu Talib oli Abdul Muttalibin ja Fatimah bint Amrin poika. Historioitsijoiden mukaan hänen oikea nimensä oli Imraan. Hän oli profeetta Muhammadin isän, ʿAbdullah ibn ʿAbdul-Muṭṭalibin, nuorempi veli. Muhammadin isä sairastui vakavasti ja kuoli ennen Muhammadin syntymää. Abu Talib kuului jaloon Banū Hāshim -klaaniin. Hänellä oli korkea asema ja mekkalaiset kunnioittivat häntä paljon. Abu Talib omisti hyvin menestyvän yrityksen.
Muhammadin äidin, Aminah bint Wahabin, kuoleman jälkeen Abdul Muttalib (Abu Talibin isä, Muhammadin isoisä) otti Muhammadin hoiviinsa. Kun Muhammad oli 8-vuotias, Abdul Muttalib kuoli ja Abu Talib alkoi pitää huolta veljenpojastaan. Kun Muhammad kasvoi, hän alkoi työskennellä sedälleen ja otti vastuun Abu Talibin pojasta, Ali ibn Abu Talibista.[3]
Abu Talib kärsi taloudellisen kriisin koetellessa Mekkaa, joten Muhammad pyysi setiään Hamzaa ja Al-Abbasia auttamaan setäänsä Abu Talibia adoptoimalla hänen lapsiaan, joko Ja'farin, Talibin, Aqeelin tai Alin. He keskustelivat asiasta Abu Talibin kanssa, joka sanoi: "Jättäkää Aqeel minulle ja ottakaa mitä haluatte!" Abu Talib rakasti Aqeelia. Al-Abbas valitsi Talibin, Hamza Ja'farin ja Muhammad Alin. Muhammad sanoi: "Olen valinnut sen, jonka Allah on valinnut."
Abu Talib ja islamin leviäminen
Kolme vuotta sen jälkeen, kun Muhammad väitti saaneensa ensimmäisen ilmestyksen, Allah käski häntä julkistamaan sen ilmoittamalla jakeen "Varoita lähintä sukuasi".[4] Muhammad väitti saaneensa tämän määräyksen ja kutsui ihmisiä päättäväisesti islamiin. Hän pyysi serkkuaan Alia kutsumaan hashemiitteja, Abdul Muttalibin lapsia, Nawfalin lapsia ja Abd Manafin lapsia sekä tarjoamaan lammasta, noin kilon vehnää ja kolme litraa jogurttia. Kutsuvieraina oli 40 miestä, joiden joukossa olivat muun muassa Al-Abbas ja Abu Lahab. Muhammad tarjosi ruokaa ja sanoi heille: "Syökää Allahin nimeen." Heillä oli ruokaa ja jogurttia kunnes he olivat täynnä vaikka ruokaa ei ollut paljon. Muhammad halusi puhua ja kaikki olivat hiljaa, paitsi Ali, joka sanoi: "Minä, oi Allahin lähettiläs, olen visiirisi." Mutta Abu Lahab keskeytti nopeasti sanomalla: "Emme ole nähneet samanlaisia taikoja kuin tänään. Anna meidän mennä!" Kaikki lähtivät ja osa pilkkasi Muhammadia, joka ei saanut mahdollisuutta puhua. Seuraavana päivänä Muhammad kutsui heidät uudelleen aterialle. He söivät ja joivat ja Muhammad piti heille puheen sanoen: "Oi Abdul Muttalibin lapset, kautta Allahin, en tiedä, että nuori mies arabeista olisi tuonut kansalleen jotain parempaa kuin mitä minä olen tuonut teille (eli islamin). Olen tuonut teille tämän ja tuonpuoleisen elämän hyvän. Kaikkivaltias Allah on käskenyt minua kutsumaan teitä islamiin. Ketkä teistä tukevat minua tässä asiassa olemalla veljeni, vartijani ja seuraajani?"
Kaikki olivat hiljaa, paitsi Ali, joka sanoi: "Minä, oi Allahin profeetta, olen visiirisi." Vain Muhammadin setä Abu Talib ja Abu Talibin poika Ali kuuntelivat.[5]
Muhammadin suojeleminen
Kun Muhammad alkoi kertoa islamin viestistä, muiden quraishilaisten heimojen jäsenet tunsivat Muhammadin uhkaavan heitä yhä enemmän. Yrittäessään hiljentää Muhammadin, he kääntyivät Abu Talibin puoleen. Paineista huolimatta Abu Talib tuki ja puolusti Muhammadia. Hän uhrasi paljon suojellakseen veljenpoikaansa Muhammadia ja täten myös islamia.
Kuolema
Abu Talib oli kuolinvuoteellaan, kun Mekan Quraishin johtajat tulivat vierailemaan hänen ja Muhammadin luona pyytääkseen heitä lopettamaan islamilaisen viestin saarnaamisen tai tehdäkseen uskonnollisen sopimuksen. Abu Talib kuoli vuonna 619 tai 623[6], samoihin aikoihin kuin Muhammadin vaimo Khadija. Tämä vuosi oli Muhammadin elämän surullisin vuosi, Aam al-huzn (arab.عام الحزن). Sedän ja vaimon kuoltua, Muhammad oli menettänyt rakkaimpansa.
Muhammedin varhaisimman elämäkerturin Ibn Hishamin mukaan Abu Talib ja Khadija olisivat kuolleet samana vuonna eli kolme vuotta ennen hidžraa vuonna 619.[7] Ibn Hisham kertoo, että Abu Talib oli pyytänyt Muhammedin ja Quraishin johtajat luokseen neuvottelemaan sovusta. Muhammedin ehtona oli, että johtajat kääntyvät islamiin, mutta nämä eivät suostuneet ja lähtivät pois. Abu Talib sanoi silloin Muhammedille, että hänen mielestään tämä ei ollut vaatinut liikoja. Tämä sai Muhammedin toivomaan, että Abu Talib olisi itse valmis kääntymään. Muhammed sanoi: "Setä, sano sinä sitten tuo lause, niin minä voin puhua puolestasi ylösnousemuksen päivänä." Abu Talib totesi, että hän sanoisi niin korkeintaan ilahduttaakseen Muhammedia. Kun kuolema lähestyi, al-Abbas näki hänen liikuttavan huuliaan. Hän kumartui kuuntelemaan ja sanoi Muhammedille: "Veljenpoikani, kautta Jumalan, veljeni sanoi tuon lauseen, jonka käskit hänen sanoa!" Jumalan lähettiläs vastasi: "Minä en sitä kuullut".[8]
Kuoleman jälkeen
Erimielisyydet Abu Talibin kohtalosta kuoleman jälkeen ovat jatkuneet islamin syntyajoista lähtien.[9] Eräiden uskonoppineiden mielestä hän joutui Helvettiin, koska ei kääntynyt islamiin. Toiset ovat korostaneet hänen elinikäistä uskoaan Jumalaan ja uskoaan Muhammediin Jumalan profeettana. Helvetin kannalla ovat Bukhārīn ja Musliminhadith-kokoelmat. Ne sisältävät haditheja, joiden mukaan Muhammed saa neuvoteltua Abu Talibille lievimmän mahdollisen rangaistuksen. Tuli ulottuu ainoastaan hänen nilkkoihinsa, mutta saa aivot kiehumaan. [10]
Paratiisin kannattajat ovat vedonneet Muhammedin elämäkertaan (kuvaus edellä) sekä shiialaiseen hadith-kirjallisuuteen. Shiialaiset ovat aina luottaneet Abu Talibin pelastumiseen. Myös jotkut sunni-auktoriteetit 1400-luvulta alkaen ovat päätyneet pelastuksen kannalle.[9]
↑Tareekh Al-Tabari (vol. 2, s. 63), Tareekh ibn Al-Atheer (vol. 2, s. 24), Musnad of Ahmed ibn Hanbal (vol. 1, s. 159), As-Seera An-Nabawiyyah by ibn Katheer (vol. 1, s. 457-459).
