3 vuosisataa (Three Ages, suomeksi myös Kolme aikakautta) on vuonna 1923 valmistunut yhdysvaltalainen mykkäelokuva, jonka käsikirjoitti ja ohjasi Buster Keaton. Elokuva on parodia D. W. Griffithin elokuvasta Suvaitsemattomuus (1916).
Buster Keaton halusi elokuvansa naispääosan esittäjäksi vaimonsa Natalien sisaren Constance Talmadgen, joka oli näytellyt Suvaitsemattomuudessa. Talmadgen sijaan osaan palkattiin kauneuskilpailun voittaja Margaret Leahy, jolla ei ollut aikaisempaa näyttelijäkokemusta. Vaikka Keaton ei ollut tyytyväinen naisen näyttelijäntaitoihin, hän ei voinut purkaa sopimusta Leahyn kanssa mahdollisten oikeustoimien pelossa. Elokuva jäi Leahyn ainoaksi.
Useimpien muidenkin Keatonin elokuvien tapaan 3 vuosisataa oli vaarassa tuhoutua. Elokuvan ainoa kopio löytyi pahasti mädäntyneenä vuonna 1954 ja se onnistuttiin pelastamaan restauroijien ankaran työn tuloksena.
Juoni
Varoitus: Seuraava kirjoitus paljastaa yksityiskohtia juonesta.
Elokuvan kolme kertomusta sijoittuvat kivikauteen, Rooman valtakuntaan ja 1920-luvun Los Angelesiin. Kaikissa kertomuksissa kaunis tyttö saa kaksi kilpakosijaa, jotka ovat toistensa täydellisiä vastakohtia. Kilpakosijoiden tehtäväksi lankeaa voittaa toinen toisensa ja saavuttaa tytön suosio.
Näyttelijät
Lähteet